Skriv här det du söker efter!

Ylifäärtin sota – en smugglarberättelse från Luvia

Vy utanför Björneborg. Foto: Sirpa Kynäslahti / Björndeborgs stad

Tidskriften Skärgård efterlyste berättelser relaterade till spritsmuggling för sommarnumret 2/2021. En av berättelserna sändes in av Mika Salko i Nådendal. Berättelsen är på finska, den publicerades inte i tidskriften men istället i sin helhet här på Skärgårds webbplats. Den återberättar händelser på ön Pastuskeri (Bastuskär) utanför Luvia – begreppet Ylifäärti syftar på de yttersta öarna i Luvia skärgård, på den tiden bebodda av ett drygt dussin personer. Pastuskeri var en del av Yifäärti. Stora delar av berättelsen är skriven på gammal Luviadialekt.

Tämä kertomus perustuu Luvian ulkosaaristossa lähes koko elämänsä eläneen Martta Merenkiven (1911–1996) kertomukseen tapahtumista kotisaarellaan Luvian Pastuskerissa, insinööri Lasse Wahlroosin kotiseutututkimuksiin sekä tapahtumahetken sanomalehtiuutisiin.

Pieni satakuntalainen Luvian pitäjä tunnettiin vahvana seutuna niin merenkulun kuin kulttuuriharrastuksensakin puolesta. Maaliskuussa 1926 Luvialla vietettiin kaksipäiväisiä Satakunnan Nuorisoseura- ja kotiseutupäiviä. Kotiseutupäivien ensimmäinen päivä painottui nuorisoseuratoimintaan kokouksineen, keskusteluineen ja esitelmineen ja toinen päivä, maarianpäivä, vietettiin kotiseutupäivänä. Kummankin päivän päätteeksi järjestettiin arvokasohjelmaiset iltamat. Maarianpäivän ohjelmaan kuului mm. musiikkiesityksiä, esitelmä Luvian laivaliikenteestä ja luvialainen näytelmä ”Saaristolaisia”. (1)

Kotiseutupäivät olivat olleet menestys ja kaikki oli sujunut mainiosti, kunnes maarianpäivän juhlalliset iltamat keskeytyivät äkillisesti Suojeluskunnan paikallispäällikön toimesta. Juhlavieraiden joukossa olevia suojeluskuntalaisia tarvittiin kiireesti palauttamaan järjestystä toisaalle paikkakunnalla. Päällikkö Arvo Ranteen perustelu keskeytykselle oli ytimekäs: ”Ylifäärtis o sota! Ny tarvita vapaehtossi ja alaikäse eivä kelppa”. (2)

Ylifäärtillä tarkoitettiin Luvian saariston uloimpia asuttuja saaria. Tapahtuma-aikaan Ylifäärtissä oli asuttuja luotoja reilu tusina, kun koko Luvian saaristossa asusti vajaa 200 henkeä noin viidessäkymmenessä torpassa. (3)

 

Kotiseutupäivät keskeyttäneen tapahtumaketjun saivat aikaan kahden jo ikääntyneen ulkosaariston kalastajan vanhat keskinäiset kaunat. Kiistaa oli ollut miesten välillä jo pitkään, sanomista oli tullut etenkin rysinvasojen, eli silakkarysäpaikkojen hallinnasta. Joskus oli edetty käsirysyyn asti. Kerrotaan, että isokokoinen ja vahva Pastuskerin Janne oli jonkin riidan päätteeksi paiskannut pienikokoisemman naapurinsa Kuoren Rikkun perunamaahan useita kertoja. Rikku ei tietenkään sellaista halunnut niellä, sillä hän oli seudun huomattavimpia kalastajia, kalakuningas, joka oli ankaralla työllä ja liikemiesvaistollaan luonut vaurautensa. (2)

Rikkulla oli rahaa, mutta Jannella oli fyysinen yliote, eivätkä Jannen pojat ja vävy olleet turhia miehiä hekään. Rikkua kalvoivat vanhat kaunat, kuten esimerkiksi nöyryytys perunamaalla, mutta hän sai mahdollisuuden hankkia tasoitusta, kun Rimpilän Pässeiksi nimitetyt veljekset alkoivat kaveerata hänen kanssaan. Veljekset tajusivat tilaisuutensa tulleen: Rikkulla oli laiskaa rahaa, jolle keksittäisiin kyllä käyttöä. Pässit tunnettiin seudulla pahapäisenä porukkana, joista syntyperäinen ylifäärttiläinen Martta Merenkivi totesi: ”Joka paikas ne joi ja tappel!”. (4)

Martan kertomus saariston kalakuninkaasta Kuoren Rikkusta ja tapahtumista Ylifäärtissä kevättalven 1926 iltana jatkuu:

Se ol sitä pirtuaikka… Kyl Rikkul varoi ol, mut ei sil sit enä mittä raha ollu, ku se kual. Rikku pit rahojas koton, eikä missän pankis… kai pankissaki hiukan tais ol. Ja kyl Rikkult sai raha lainan, ”Kylläs saa raha, kus maksat takasi!”

Mut sit ku sitä pirtu rupes olema, sit ruvetti juama. Siin Rikku menet kaike varallisuutes. Ja sit kaik Rimpiläm Pässi tuliva ja juapotteliva ja Rikku ol juavuksis mont voorkaut ja makas sänkys, eikä mittän tiätän. Kyl mar Pässein sillo sovei häne rahojas… Houkuteltt Rikku ostama pirtu, Pässi myisivä hänen pirtus, eiväkkä missä näkyn ja pistivä raha plakkaris. Rikku makas vaa sänkys karvlakk pääsäs ja ol kovast juavuksis ja kiros demoneit.

Joo, se sota ol, kon Kuare Rikku ja Rimpiläm Pässi Pastuskeri hyäkkäsivä. Kyl siäl o viäl kuulalävei seinis, ko ne kiväril ammuiva.

Äiji rupes tulema rannast ylös ja ruvetti ampuma! Menttin pastuskerilaissi kovistelema, ku he oliva syyttän ja levittän juttu, et nämä oliva heijä isäs, Janne viinav varastan. Ja Rikku tek semmost niitte Pässein kans, et käveivä pitki ja veivä kaik mitä löödetti. Tultti sit juapmuspäite pyssyin kans, en mää tiäd oliskos Rikku yksi mittän tehn… [hyökättiin Pastuskerin torppaan jäitse naapurisaaresta Kuoresta käsin].

Pastuskeris olivak koton vaa Ida ja Walfri ja heijän poikas [tytär ja vävy parin vuoden ikäisen lapsensa kanssa]. Walfrid kerkes pistämä heose ette ja sit lähdettin Kuiskerin, kon Kuiskeris ol sillo jo puhelin. Molanterin Petterin kans soitettin polisip paikal [luotsi PM, joka asui naapurisaaressa noin 2 kilometrin päässä].

Ens Walfri ol men polissein kans Pastuskerin. Ja sit ol ment Kuare. Siäl ne sit kaik nukuivak kamaris. [nimi] ol maan [nimi] sänkys peito all ja kiväri ol ollu heijä välisäs. Ol kätkett, ku ol peljät, et jos joku tule… kivärinpatruunoit ol ollu kumminki vesiämpäris ja mist niit ol löydett.

Ja joka sodas kans vankei oteta, Kinnaskeri Alban se ol, ku sit vangiks jäi. Hän ol men kylän Pastuskerin ja viholline hyäkkäs sil aikkan, ku hän kyläs ol…

Hän ol men kamarin ja katton, mitä tule. Sit ku viholline ol jo pois lähdös, he ol äkän et Alban siäl o. He ol pistän ove lähteisäs tönkkö. Kyl mar hän siält olis pois päässy, mut hän jäi piruuttas, kun todistaja tarvitti.

Takholmin Kalle ol toine, ku hän kans joka paikas kulke ja kuhna. Kalle ol sit juur tulp Pastuskerin, ko viholline ol lähteny, siäl ol kirveski ollu neulomakone konttei nojal. Kalle ol nähn, ko herrasväki ranttan men pyssys seljäs ja Alban ol vangittun kamaris.

Kyl siin vaa sota ol, se ol Ylifäärti sota!

Kyl se oikeutte sit men ja kaik haastemiähe kävevä. Takholmin Kalle kuljet lautamiäst ja hänel ol semnen pitk paltto, ku hän paati ahteri istus. Kalle meinas, et hänel ol haastejakku. Siit olis ment linna, mut asi sovitti enne oikeut ja Rikku makso jumalattomast sovintto. Siihe Rikku raha menivä. Rimpiläm pojil ei ollu mittä. Viina oliva myyt ja juattu.

Pastuskeri Janneki sanoi, etei hänt olis lainka harmittanu, jos polisi olisiva häne viinas viän, mut ku Rimpiläläise…

Ja se vuas ol 1926, maarianpäevä ehtost. Em mää ol siäl soda jalvois ollu, mut vahva juttu määkin kuuli. (4)

 

Ylifäärtin sodasta saatavissa olevat tiedot ovat jonkin verran ristiriitaisia. Martta kertoi mm. hyökkääjien ampuneen kohti Pastuskerin asuinrakennusta, jonka seinähirsistä löytyi ”kuulalävei” niin kauan kuin rakennus oli olemassa. Apuvoimat saatiin Pastuskeriin soittamalla poliisille naapurisaaresta, jossa luotsi Petter Molanderilla oli jo puhelin.

Hyökkäyksen hetkellä Pastuskerin torpassa oli talon tyttären perhe sekä kaksi kalastajaa naapuriluodoilta. Ampumisen alkaessa vierailijoista toinen oli paennut ikkunan kautta ja toinen jäi sisälle seuraamaan tilanteen kehittymistä. (2)

Poliisi oli hälytyksen saatuaan todennut tilanteen niin hankalaksi, ettei lähtenyt ratkomaan sitä yksin vaan pyysi virka-apua Suojeluskunnalta. Suojeluskunnan paikallispäällikkö Arvo Ranne oli kiiruhtanut parhaillaan meneillään oleviin Nuorisoseuran iltamiin, keskeyttänyt ohjelman ja pyytänyt yleisön joukosta vapaaehtoisia suojeluskuntalaisia tehtävänään järjestyksen palauttaminen saaristossa. Poliisi sekä suojeluskuntaosasto kiirehtivät hevospelillä linnuntietäkin mitattuna 15 kilometrin matkan kirkonkylästä Pastuskeriin. Varusteet olivat tilanteen vaatimusten mukaiset, mukaan lukien konekivääri, joka pantiin Pastuskerissa tuliasemaan torjuntasuuntanaan salmen vastarannalla oleva Kuoren luoto. Tilanne taistelutantereella oli kuitenkin jo ohi apuvoimien saapuessa yöllä paikalle, eikä Suojeluskunta aseitaan tarvinnut. Hyökkääjien hurja sotajoukko tavoitettiin nukkumassa humalaansa Kuoren torpassa. Sekä Wahlroosin että Martta Merenkiven mukaan joukkoon kuului neljän miehen ohella yksi nainen, sanomalehtiuutiset kertovat sen sijaan vain miehistä. Wahlroosin mukaan sota oli ratkennut laukaustakaan ampumatta, tällöin hän tarkoittanee, ettei Suojeluskunta joutunut turvautumaan aseeseen. (2)

 

Satakunnan Kansa kertoo uutisessaan 27.3.1926. nuorisoseurapäivien ohjelman käsitelleen monipuolisesti kotiseudullisia aiheita. Kenties Porissa ilmestyvän lehden toimittaja ei ollut erikseen lähtenyt paikalle tekemään uutista, vaan oli kirjoittanut jutun juhlaohjelmaa käyttäen jo ennakkoon. Uutinen ei mainitse tilaisuuden keskeytymisestä mitään, vaan lehti kiittelee ehkä odottamattomankin vahvoja paikallissävyjä saanutta tapahtumaa:

”Toinen kokouspäivä Maarianpäivä oli varsinainen kotiseutupäivä kotiseudullisine esityksineen… Kumpaisenkin päivän iltana oli Luvian Nuorisoseuran toimeenpanemat arvokasohjelmalliset iltamat… Luvian juhlat olivat kaikin puolin onnistuneet. Yleisön osanotto tilaisuuksiin oli varsin runsas. Innostusta ja harrastusta kotiseutuun uhkuivat kaikki.” (1)

Samana iltana kuitenkin lensivät luodit paikkakunnalla ja moni luvialainen suojeluskuntalainen sai kesken illanvieton pikakomennuksen Ylifäärttiin. Juhlasta kertovan uutisen viereisellä palstalla sama lehti sen sijaan on tilanteen hermolla kertoen paikkakunnan tapahtumista. Lehti uutisoi tapahtumasta:

Pirtutrokarien kostoako? Huligaanit mellastaneet Luvialla”

”Maarianpäivän iltana klo 12 ajoissa saapui pari Luvian ulkosaaristossa asuvaa kalastajaa poliisikonstaapeli W. Saarisen luo pyytämään virka-apua. Miehet ilmoittivat, että useampia mieshenkilöitä oli klo 9 ajoissa illalla lähestynyt ampumalla useita laukauksia kalastaja [nimi] asuntoa, joka sijaitsee [nimi] luodolla. Miehet olivat ampuneet asuntoa kohden sata laukausta. Asukkaat olivat paenneet kauhuissaan läheiseen metsään. Onneksi kukaan ei ollut kiivaasta ampumisesta huolimatta

haavoittunut. Konstaapeli Saarinen lähtikin heti parin muun paikkakuntalaisen kanssa tapahtumapaikalle ja saapuivat he [nimi] naapurin, kalastaja[nimi] asunnolle klo 2 ajoissa yöllä. Täällä he tapasivat paitsi talon isännän[nimi], tämän kasvattipojan [nimi] sekä veljekset kalastajanpojat [kolme nimeä]. Kaikki miehet olivat nauttineet wäkijuomia.”

Järjestystä palauttamaan saapuneet takawarikoivat asumuksesta 2 sotilaskivääriä, 1 craftonkiväärin, haulikon ja suusta ladattavan luodikon sekä yhden taskuaseen. Wielä löytyi asumuksesta eri erissä yhteensä 2 litraa spriitä, jonka omistajiksi ilmoittautuivat, [nimi], Ilmari [sukunimi] (vasta 15-vuotias) ja [nimi].
Paikalla toimitetussa alustavassa kuulustelussa kävi selville, että miehet olivat todella ampuneet [nimi] asuntoa kohden satakunta laukausta ja siirtyneet sen jälkeen [nimi] torppaan. Syynä tällaiseen kauhistuttavaan ampumiseen lienevät olleet jotkut Wanhat spriijutut. Kaikki räyhääjät saivat haasteen oikeuteen.” (5)

Lehden kuvaus poikkeaa eräin kohdin aiemmin kerrotusta, mm. Suojeluskunnan osuudesta ei mainita mitään. Asiaa puitiin Eurajoen kevätkäräjillä toukokuussa 1926, jonne sodan kumpikin puoli oli hankkinut asiamiehen puolustamaan asiaansa. Käräjillä Ylifäärtin sotaa käsiteltiin ”tavallista perinpohjaisempana kotirauhan häiritsemisenä”. Myös Uusi Aika (22.5.1926) kertoo lyhyesti oikeudenkäynnistä otsikolla Luvian ”sota”, että asia on ollut esillä kihlakunnanoikeudessa, mutta lykkääntynyt. (6)

 

Satakunnan Kansa puolestaan kertoo 21.5.1926, että jutussa ei saatu ratkaisua, vaan asia uhkasi pitkittyä:

… Kuten lehdessämme aikoinaan kerrottiin, läheni maarianpäivän iltana klo 8 aikaan 6 miestä aseilla varustettuna ketjussa Bastuskerin torppaa, aukaisten tulen jo etäältä. Miehet sanoivat tarkoituksenaan olleen ”antaa selkään [nimi]” sen takia, että tämä oli muka kertonut puheena olevien miesten varastaneen hänen wiinojaan.

Oikeuteen olivat haastetut syytettyinä kalastaja [neljä nimeä] Luvialta sekä työmiehet [nimi] Porista ja [nimi] Reposaarelta… Asiassa kuultiin kolmea todistajaa, nimittäin luotsi Smolanderia, kalastaja [nimi] ja postinkuljettaja [nimi].

Koska kaikkia ei asianosaisia oltu onnistuttu oikeuteen haastamaan hylättiin juttu.” (SK) (7)

Juttu ratkesi lopulta sovintorahalla, jonka Kuoren Rikku maksoi pastuskerilaisille, kuten Martta Merenkivi kertoo. Millaisesta summasta tällöin oli kyse, ei ole tiedossa.

Pirtu sai monien elämän sekaisin. Viina koitui Luvian saariston 1900-luvun alkuvuosikymmenten merkittävimmän kalastajankin kohtaloksi, vaikka tämä tuskin suoranaisesti osallistuikaan salakuljetuspuuhiin. Kuoren Rikku hukkui jäihin joulun aatonaattona 1930 isomman Suukarin ja Lammaskarin väliin. Hän oli edellisenä iltana ollut tulossa kotiinpäin mantereelta, mutta riitaantunut humalapäissään kortteeripaikkansa uskovaisen isännän kanssa. Pimeää yötä vasten ei olisi ollut syytä lähteä taipaleelle kotiin Ylifäärttiin yli leveän Pohjanfäärtin, joten hän oli etsinyt toisen yösijan. Sieltä hän oli lähtenyt aikaisin aamulla kelkalla Kuoreen. Reitti yli Pohjanfäärtin oli kyllä ollut viitoitettu kuusenhavuilla, mutta huonosti näkevä vanhus oli kelkotellut viitoituksen väärältä puolelta elatukseen. (2)

Verkkoja lähistöllä katsomassa olleet kalastaja ja hänen 10-vuotias poikansa olivat kuulleet avunhuudot ja kelkotelleet liukkaalla jäällä apuun. Viimeinen, mitä he olivat kuulleet, oli: ”Jos autat, ni auttaka pia!”. (3)

Kalastaja oli sitonut köyden 10-vuotiaan poikansa vyötäisille ja työntänyt pojan kelkalla avannon reunalle, josta poika oli nähnyt Rikkun vajoavan syvyyteen. Mitään ei ollut enää tehtävissä. (8)

Kuorelaisten tragedia ei päättynyt vielä Rikkun hukkumiseen. Viinan kirot veivät myös pirtusotaan 15-vuotiaana osallistuneen Rikkun tyttärenpojan Ilmari [sukunimi]. Hän hukkui kevätjäihin vuonna 1934 kelkoiteltuaan sulaan humalassa samaisella isoisänsä potkukelkalla kuin isoisänsäkin, hyvin lähellä paikkaa, josta hänen isoisänsä jäännökset olivat kaksi vuotta aikaisemmin löytyneet.

Nuorukaisen kerrottiin vielä pohjallakin pitäneen kiinni kelkkansa kahvoista parin metrin syvyisessä vedessä. Muuan ruumista naaraamassa ollut kalastaja oli lopuksi työntänyt kelkan takaisin avantoon ja todennut:

Ja tol kelkal ei sit enä kolmat miäst tapeta. (2)

 

 

Lainatut lähteet

  1. Satakunnan, Kirjateollisuus oy. Luwian Nuorisoseurapäivät. Satakunnan kansa. 1926/70.
  2. Wahlroos, Lasse. Luvialaisia tapoja ja tarinoita. Pori : Kotiseutuyhdistys Luvia Seor ry, 1998.
  3. —. Luvian saariston autioitumisesta. Pori : Satakunnan museon julkaisuja 7/1989, 1989.
  4. Merenkivi, Martta. Ulkpään huusholleista. [haastateltava] Brita Salko. Luvia : julkaisematon, heinäkuu 1984.
  5. Satakunnan , Kirjateollisuus oy. Pirtutrokarien kostoako. Satakunnan Kansa. 27. maaliskuu 1926/70, 70, s. 5.
  6. Ajan Sana oy Pori. Luvian ”sota”. Uusi Aika. 22. toukokuu 1926/59, s. 2.
  7. Satakunnan, Kirjateollisuus oy. Eurajoen käräjät. Satakunnan Kansa. 21. toukokuu 1926/113, s. 4.
  8. Satakunnan Kirjateollisuus oy. Ilmoitus kotiseutupäivistä. Satakunnan Kansa. 20. maaliskuu 1926/65, s. 2.