Sosiologia
Sosiologia pääaineena
Inhimillinen vuorovaikutus on sekä sosiaalisten suhteiden ydin että yhteiskunnallisia prosesseja ja konflikteja ohjaavien arkisten kohtaamisten perusta. Sosiologia tarkastelee tätä vuorovaikutusta yhteiskunnan eri tasoilla kriittisesti ja reflektion kautta. Tavoitteena on löytää selityksiä ihmisten toiminnalle ja erilaisille sosiaalisille ilmiöille. Sosiologian pääaineopinnoissa käsitellään sosiaalisia suhteita, heikommassa asemassa olevien ryhmien tilannetta (esim. lapset, vanhukset ja vammaiset) sekä muun muassa valtaan, sukupuoleen, yhdenvertaisuuteen, työhön tai etniseen taustaan liittyviä ristiriitoja. Opit analysoimaan ja arvioimaan eri organisaatioiden ja instituutioiden toimintaa, osallistumaan muutosprosesseihin ja näkemään yhteiskunnan sekä kokemusperäisenä todellisuutena että yhteisvoimin kehitettävänä järjestelmänä.
Sosiologian pääaineopinnoissa keskeinen osa-alue ovat sosiologiset työmenetelmät ja argumentointi, jotka ovat tärkeitä työkaluja tulevissa asiantuntijatehtävissäsi. Voit muovata oman kiinnostuksesi mukaisen ammatillisen profiilin sivuainevalinnoin ja valitsemalla erityisiä opintokokonaisuuksia työ-, kulttuuri- ja ympäristösosiologian aloilta. Sosiologia on erinomainen sivuainevalinta myös muita yhteiskuntatieteellisiä ja humanistisia aineita opiskeleville.
Tutkimus
Sosiologian oppiaineessa tehtävän tutkimuksen keskiössä ovat yhteiskunnan moninaisuus, sen rakenteelliset ehdot ja kulttuuriset ilmentymät sekä yksilöiden yhteiskunnalliset osallistumismahdollisuudet.
Keskeisiä tutkimusteemoja ovat
- etniset, uskonnolliset ja kielelliset vähemmistöt
- kansalaisyhteiskunta ja osallistumisen uudet muodot
- kehonsosiologia, etenkin toimintavariaatio ja kriittiset lähestymistavat medikalisaatioon
- koulutus ja tiedon tuottaminen
- media ja digitalisaatio
- moninaisuus, inkluusio ja saavutettavuus työpaikoilla
- perhe-elämä ja perhesuhteet
- sosiologian historia Suomessa, etenkin Åbo Akademissa ja Westermarck-seurassa
- työelämän murros
- uskonto ja hengellisyys nyky-yhteiskunnassa
Sosiologisessa tutkimuksessa käytetään monipuolisesti kvalitatiivisia ja kvantitatiivisia menetelmiä.
Uramahdollisuudet
Sosiologian tutkinnon suorittaneena voit toimia erilaisissa vaativissa asiantuntija- ja johtotehtävissä yksityisellä, julkisella ja kolmannella sektorilla. Sosiologeja on esimerkiksi sosiaali- tai sivistysjohtajina kunnan tai valtion palveluksessa, henkilöstöpäällikköinä yrityksissä sekä toiminnanjohtajina järjestökentällä. Sosiologina voit myös työskennellä toimittajana tiedotusvälineiden palveluksessa tai tutkijana kotimaassa tai ulkomailla. Sosiologian opintojen antamaa analyyttistä ajattelua tarvitaan yhteiskunnassa!



