Aika
21.12.2023–30.11.2025
Koordinaattori/Päätoteuttaja
Itä-Suomen yliopisto
Yhteistyökumppanit
Rahoittaja
Varhaiskasvatuslain 1.8.2022 voimaan tulleella muutoksella varhaiskasvatukseen luotiin yhtenäinen kansallinen, kaikkia varhaiskasvatuksen järjestäjiä ja palveluntuottajia velvoittava tuen järjestelmä. Järjestelmä rakentuu yleisestä, tehostetusta ja erityisestä tuesta, näihin liittyvistä tuen muodoista ja päätöksentekoprosesseista.
VAKAATA TUKEA -tutkimushankkeen tavoitteena on selvittää tuen toteutumista, tukijärjestelmän toimivuutta ja lapsen saaman tuen laatua päiväkodeissa ja perhepäivähoidossa. Tutkimus kohdistuu sekä kunnalliseen että yksityiseen varhaiskasvatukseen. Vaikuttava tuen järjestelmä edellyttää lapsen tuen ja siihen liittyvien käytäntöjen tarkoituksenmukaisuutta ja toimivuutta sekä systemaattista tuen vaikuttavuuden arvioinnille perustuvaa arjen toimintatapaa. Varhaiskasvatuksen tukijärjestelmän käyttöönotosta ja sen vaikutuksista lasten saamaan tukeen ei kuitenkaan toistaiseksi ole vielä tietoa.
Hanke toteutetaan yhteistyönä Itä-Suomen Yliopiston, Tampereen Yliopiston ja Åbo Akademin välillä. Professori Päivä Pihlaja Itä-Suomen Yliopistolta toimii hankeen johtajana. Hankkeeseen osallistuvat sekä varhaiskasvatus että erityispedagogiikka. Åbo Akademin osalta tutkimusryhmän johtajana toimii Katri Hansell , tutkijoina Eva Staffans ja Christel Sundqvist sekä tutkimusavustajana Sanna Neovius.
Tutkimushankkeen tulosten myötä pyritään saamaan vastauksia muun muassa kysymyksiin:
-Miten lapsen etua ja lapsen oikeutta tukeen on määritelty ja miten ne on otettu huomioon tukea järjestettäessä?
-Millaisia lasten osallisuuden ja toimijuuden tukemisen käytäntöjä kunnissa on luotu lapsen tuen järjestämiseen liittyen?
-Miten varhaiskasvatuksen ammattiryhmät toimivat tuen toteuttajina?
-Millaista on ja miten toteutuu erityisopettajien antama konsultaatio, koko- ja osa-aikainen erityisopetus sekä samanaikaisopettajuus?
Ota yhteyttä
Katri Hansell (Vastuullinen tutkija)
Apulaisprofessori
Kasvatustiede
Puh. +358 505125456
Eva Staffans
Yliopistonlehtori
Kasvatustiede
Puh. +358 469200788
Christel Sundqvist
Vanhempi yliopistonlehtori
Kasvatustiede
Puh. +358 469219483