
Ajankohtaista
Uusi malli antaa tutkijoille enemmän oikeuksia omiin julkaisuihinsa
Åbo Akademi otti yhdessä useiden muiden suomalaisten yliopistojen kanssa käyttöön ennakkolisensointimallin, joka koskee artikkeleita tieteellisissä julkaisuissa. Tutkijoiden oikeus jakaa artikkeleitaan avoimesti vahvistui vuoden 2026 alussa.
Tällä hetkellä suuri osa uusimmista tutkimustuloksista on maksumuurien takana. Malli turvaa tutkijoiden oikeuden tallentaa artikkelikäsikirjoituksensa oman yliopistonsa julkaisuarkistoon ja siten jakaa ne avoimesti mahdollisimman nopeasti riippumatta kustantajien asettamista rajoituksista. On tavallista, että kustantajat edellyttävät useiden kuukausien viivettä ennen kuin artikkelin käsikirjoituksia saa jakaa. Päätös tarkoittaa, että tutkijan ei enää tarvitse ottaa tällaisia rajoituksia huomioon. Vastuu siirtyy yksittäiseltä tutkijalta Åbo Akademille.
Muutos on merkittävä sekä yksittäisille tutkijoille että suurelle yleisölle, emmekä ehkä vielä täysin hahmota sen laajuutta. Åbo Akademin päätös helpottaa tutkijoiden mahdollisuuksia levittää tietoa ja vahvistaa uusimman tutkimuksen saatavuutta Suomessa, sanoo ylikirjastonhoitaja Yrsa Neuman.



