Kirjoita tähän hakemasi!

Ajankohtaista

Ajankohtaista

Suomalaisten merisuhde kootaan näyttelyksi

John Nurmisen Säätiön uudessa kulttuurihankkeessa kerätään suomalaisilta mereen liittyviä muistoja. Muistojen meri -hankkeen tavoitteena on avata näkökulmia ihmisten mielikuviin ja uskomuksiin merestä sekä aktivoida suomalaiset miettimään suhdettaan Itämereen. Säätiö kokoaa muistojen kirjosta ja suomalaisten Itämeri-suhteesta kuratoidun, monimediaisen näyttelyn, joka julkaistaan Itämeripäivänä 27.8.2020 Helsingin kaupungintalossa. 

Säätiö kerää merimuistoja yhteistyössä monien muiden toimijoiden kanssa. Yksi näistä on Åbo Akademi.

– Jokapäiväiset ja juhlavatkin muistomme meren ääreltä ja sen kanssa elämisestä ovat arvokasta aineetonta kulttuuriperintöä, jota tulee ylläpitää ja tallentaa myös tuleville sukupolville. On hienoa, että Muistojen meri -hanke yhdistää tutkimus- ja kulttuurikentän voimat tämän perinnön vaalimiseksi, Åbo Akademin Meri ja merenkulku -profilointialueen tutkija Jaana Kouri sanoo.

John Nurmisen Säätiö kerää merimuistoja suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi ja muiston voi jakaa joko kuvana, tekstinä, ääninauhana tai videona. Hankkeen tavoitteena on jättää pysyvä jälki kansakunnan muistiin ja kartuttaa kansallista kulttuuriperintöä. 

Säätiö kerää muistoja myös näyttelyn julkaisun jälkeen ja niistä voidaan koostaa myöhemmin esimerkiksi uusia näyttelyitä, kirjoja tai podcasteja.

Tarkemmat osallistumistavat ja tietoa hankkeesta löytyy säätiön verkkosivuilta: johnnurmisensaatio.fi/muistojenmeri