Kirjoita tähän hakemasi!

Mediatiedote

Mediatiedote

Moira von Wright on Åbo Akademin uusi rehtori

Moira von Wright etuosassa, Fritjof Sahlström taka-alalla.
Moira von Wright.

Åbo Akademin hallitus on tänään valinnut professori, FT Moira von Wrightin Åbo Akademin uudeksi rehtoriksi. von Wright aloittaa viisivuotisen toimikautensa 1.8.2019. Hallituksen valinta oli yksimielinen. Keskeisinä valintakriteereinä painottuivat muun muassa yhteistyökyky, visionäärinen ajattelu, osoitettu professorin pätevyys sekä käytännössä osoitettu hyvä johtamistaito.

− On ilahduttavaa, että olemme onnistuneet saamaan uudeksi rehtoriksi henkilön, jolla on laaja, monipuolinen ja kansainvälinen kokemus akateemisesta johtamisesta eri tasoilla ja joka on juuriltaan turkulainen. Hän on aiemmissa tehtävissään saanut aikaan runsaasti hyviä tuloksia. Olen vakuuttunut, että uusilla ideoillaan ja kokemuksellaan hän tukee Åbo Akademin kehittämistä entistäkin vahvemmaksi yliopistoksi, sanoo Åbo Akademin hallituksen puheenjohtaja Thomas Wilhelmsson.

− Valinta oli yksimielinen ja perustui erityisesti Moira von Wrightin ansioihin johtamistehtävissä. On myös hienoa, että Åbo Akademi saa vihdoin ensimmäisen naispuolisen rehtorinsa.

FT Moira von Wright (s. 1957) toimii professorina ruotsalaisen Ersta Sköndal Bräcke högskola -korkeakoulun tutkijakoulutusohjelmassa ”Människan i välfärdssamhället” (Ihminen hyvinvointiyhteiskunnassa). Von Wright väitteli kasvatustieteen tohtoriksi Tukholman yliopistossa vuonna 2000. Ruotsissa hän on ollut Örebron yliopistossa kasvatustieteen professorina vuosina 2007–2010, Örebron yliopiston vararehtorina vuosina 2008–2010 ja Södertörns högskola -korkeakoulun rehtorina vuosina 2010–2016. Elokuusta 2017 lähtien hän on toiminut aluksi apulaisprofessorina ja sitten professorina Ersta Sköndal Bräcke högskola -korkeakoulussa. Suomalaissyntyinen von Wright on suorittanut maisterin tutkinnon Suomessa.

Tehtävää varten haastateltiin kuusi hakijaa, ja von Wright valittiin kolmen jatkoon päässeen joukosta.

Åbo Akademin nykyinen rehtori Mikko Hupa päättää toimikautensa 31.7.2019.

Lisätietoja:

Åbo Akademin hallituksen puheenjohtaja
Thomas Wilhelmsson
Puhelin: +358 50 301 9305

Professori
Moira von Wright
Puhelin: +46 70 209 7172
Sähköposti: moira.vonwright@esh.se