
Kansalaismielipide
Kansalaismielipide-paneelin osallistumisehdot
Mikä on Kansalaismielipide?
Kansalaismielipide on Suomen kansalaisten keskuudessa säännöllisesti kerättävä mielipide-tutkimus. Tutkimusta hallinnoi Åbo Akademin yhteiskuntatieteiden tutkimusinstituutti, ja se on osa kansallista yleisen mielipiteen tutkimusinfrastruktuuria FIRIPOa. Kyselypaneelilla on useita tuhansia säännöllisiä osallistujia, joista suurin osa on rekrytoitu erilaisilla todennäköisyysotannan menetelmillä. Tutkimuksen tarkoitus on tarjota yhteiskuntatutkijoille luotettavia työkaluja tiedon keräämiseksi. Osallistumalla paneeliin tuet korkealuokkaista yhteiskunnallista tutkimusta Suomessa ja ulkomailla.
Mitä voit odottaa meiltä?
Osallistumalla paneeliin saat meiltä vuodessa noin 6–12 kutsua osallistua netin välityksellä täytettäviin kyselytutkimuksiin. Kyselyiden pituus vaihtelee, mutta pyrimme välttämään yli 15 minuuttia kestäviä kyselyitä.
Kyselymme keskittyvät useimmiten johonkin tiettyyn aihepiiriin, mutta yleisesti ottaen ne liittyvät aina demokratiaan, yhteiskuntaan, politiikkaan, poliittiseen käyttäytymiseen, viestintään tai mediaan. Päivitämme myös säännöllisesti osallistujien taustatietoja muun muassa asuinpaikkaan, koulutukseen ja taloudelliseen tilanteeseen liittyen. Sinulle esitetään siis toisinaan kysymyksiä, joihin olet vastannut jo aikaisemmin. Tietojen päivittäminen on tärkeää, jotta voimme seurata, miten mielipiteet kehittyvät ajan mittaan suhteessa taustamuuttujiin.
Kansalaismielipide-paneelin osallistujana käsittelemme tietojasi alla olevan tietosuojailmoituksen mukaisesti. Kyselyiden tulokset raportoidaan aina ryhmämuodossa, jolloin yksittäisen vastaajan tunnistaminen on mahdotonta. Julkaisemme raportteja kyselyiden tuloksista sivulla www.kansalaismielipide.fi. Kaikki tuottamamme tutkimusdata talletetaan lopuksi Suomen yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon, jotta tutkijat voivat hyödyntää sitä myös jatkossa. Arkistoitava data anonymisoidaan, joten dataa jatkokäyttävät tutkijat eivät voi tunnistaa siitä yksittäisiä vastaajia.
Mitä odotamme sinulta?
Odotamme sinun vastaavan kysymyksiin rehellisesti omien näkemystesi ja tietojesi mukaisesti. Sinun ei tarvitse osallistua kaikkiin lähettämiimme kyselyihin, vaan voit osallistua juuri niin usein kuin se sinulle sopii. Jos et halua enää vastaanottaa meiltä kyselyitä, voit milloin tahansa perua osallistumisesi, jolloin et saa enää uusia kyselykutsuja. Jokaisessa kyselykutsussa ja muistutuksessa on linkki, jonka avulla voit lopettaa osallistumisesi. Voit myös päättää osallistumisesi milloin tahansa lähettämällä sähköpostia osoitteeseen kansalaismielipide@abo.fi.
Kansalaismielipide-hankkeen tietosuojailmoitus
Laatimispäivä 04.03.2024
1. Rekisterinpitäjän nimi ja yhteystiedot
Åbo Akademi
Postiosoite: Tuomiokirkontori 3, 20500 TURKU
Käyntiosoite: Tuomiokirkonkatu 3, TURKU
Tietosuojavastaava: dataskydd(a)abo.fi, puh. +358 6 3247524
2. Yhteyshenkilö tutkimusrekisteriä koskevissa asioissa
Tohtoriopiskelija Kim Backström, kim.backstrom(a)abo.fi. Osoite: Åbo Akademi Vaasassa, Rantakatu 2, 65100 VAASA.
3. Tutkimuksen suorittajat
Tutkimuksen vastuullinen johtaja: Professori Kim Strandberg, kim.strandberg(a)abo.fi. Osoite: Samforsk, Åbo Akademi Vaasassa, Rantakatu 2, 65100 VAASA.
Tutkimushanketta koordinoi Åbo Akademi, joka vastaa tutkimusrekisterin ylläpidosta. Kansalaismielipide -hankkeen tutkijoilla ja työntekijöillä on oikeus käsitellä tutkimuksen kautta kerättyä tietoa.
4. Mitkä ovat henkilötietojen käsittelyn tarkoitus ja oikeusperuste?
Keräämme ja käsittelemme henkilötietoja tieteellisen tutkimuksen toteuttamista, osallistujien rekrytointia ja kyselyjen ylläpitämistä varten. Tietoja käytetään Kansalaismielipide –tutkimuksen yhteydenottoihin ja hanketta koskevaan tutkimustyöhön. Tietoja tarvitaan tutkimuksessa tehtävien kyselyjen toteuttamiseen ja yhdistämiseen. Henkilötietoja ei käytetä automaattiseen päätöksentekoon tai profilointiin.
Henkilötietojen käsittelyn perusteena on EU:n tietosuoja-asetuksen artiklan 6 kohta 1e eli yleisen edun mukainen tieteellisen tutkimuksen toteuttaminen, Suomen tietosuojalain 4 § 3 -kohdan mukaisesti. Arkaluontoisten henkilötietojen käsittelyn peruste on EU:n tietosuoja-asetuksen artiklan 9 kohta 2j ja tietosuojalain 6 §:n 7-kohta.
5. Mitä tietoja käsittelemme?
Tarvitsemme henkilötietoja ensisijaisesti tutkimuksen osallistujien tavoittamiseen ja rekrytointiin. Tavoittaaksemme osallistujat ja lähettääksemme heille kyselyitä, tarvitsemme heidän sähköpostiosoitteensa. Uusien osallistujien rekrytointia varten käsittelemme osoitetietoja.
Kun rekrytoimme uusia osallistujia tutkimukseen kirjeiden avulla, käsittelemme seuraavia tietoja: nimi, sukupuoli, äidinkieli, kotiosoite, postinumero, postitoimipaikka ja syntymävuosi. Nämä tiedot saadaan Digi- ja väestötietovirastolta. Käytämme tietoja kutsujen lähettämiseen. Näiden tietojen lisäksi käsittelemme rekrytoinnin yhteydessä myös koulutustasoa, ammattia ja sosioekonomista asemaa, jotka saadaan Tilastokeskukselta. Osa tiedoista poistetaan rekrytointikampanjan päätyttyä, nämä ovat: nimi, kotiosoite, ja postitoimipaikka. Muut tiedot säilytetään rekrytointikampanjan jälkeen anonymisoidussa muodossa rekrytoinnin laadun varmistamiseksi.
Kun rekisteröidyt tutkimukseen, keräämme sinulta seuraavat henkilötiedot: sähköpostiosoite, syntymävuosi, koulutustaso, sukupuoli, äidinkieli, kotikunta, ammatillinen tilanne, vuositulot ja puoluekanta. Näiden tietojen antaminen on täysin vapaaehtoista. Sähköpostiosoitteita käytetään ainoastaan osallistujien tavoittamiseen, muita tietoja voidaan käyttää erilaisissa tilastollisissa analyyseissä.
Tietyt henkilötiedot lasketaan GDPR:n mukaan arkaluonteisiksi. Tutkimuksessa kerättäviä arkaluonteisia henkilötietoja ovat vastaajan poliittiset mielipiteet ja filosofiset vakaumukset.
Keräämme myös teknistä tietoa laitteesta, jonka avulla vastaat kyselyihimme. Kun vastaat kyselyyn, laitteesi IP-osoite ja paikkatieto tallennetaan. Nämä tiedot kerätään kyselyn laadun varmistamiseksi. Pystymme näiden tietojen avulla tarkistamaan, ettei liian monta vastausta tule samasta paikasta tai IP-osoitteesta. Näin pyrimme varmistamaan, ettei tutkimusta yritetä manipuloida. Emme käytä tietoja muihin tarkoituksiin. Nämä tiedot poistetaan myös aineistosta ennen kuin sen analysointi aloitetaan.
Kyselyihimme annettuja vastauksia käytetään yhteiskuntatieteelliseen tutkimukseen, ja niitä analysoidaan erilaisilla tilastollisilla menetelmillä. Välttääksemme samojen kysymysten toistamisen joka kyselyssä ja mahdollistaaksemme sen tutkimisen, miten mielipiteet kehittyvät ajan myötä, aiemmin annettuja vastauksia voidaan yhdistää myöhemmin annettuihin vastauksiin. Tuloksia julkaistaan aina siten, että yksittäisten vastaajien tunnistaminen on mahdotonta.
Kyselyvastaukset ovat kyselypalvelussamme yhdistetty sähköpostiosoitteisiin, mutta ennen kuin vastausten analysointi aloitetaan, vastaukset pseudonymisoidaan. Kun lataamme vastausaineiston kyselypalvelusta, sähköpostiosoitteet poistetaan tiedostosta ja korvataan ID-koodeilla. Tämän jälkeen yksittäisiä vastaajia ei enää voida yhdistää yksittäisiin vastauksiin pelkän vastausaineiston avulla. Kaikki tiedot poistetaan kyselypalvelusta kyselyn päätyttyä.
6. Mistä saamme tiedot?
Nimi, syntymävuosi, sukupuoli, äidinkieli, lähiosoite, postinumero, postitoimipaikka ja kotikunta hankitaan Digi- ja väestötietovirastolta Digi- ja väestötietoviraston varmennepalveluista annetun lain (661/2009) mukaisella tietoluvalla. Tilastokeskukselta saadaan koulutustaso, ammatti ja sosioekonominen asema. Muut henkilötiedot kerätään vastaajalta itseltään.
7. Kenelle luovutamme ja siirrämme tietoja sekä siirrämmekö tietoja EU:n tai ETA:n ulkopuolelle?
Kyselyvastauksia ja tiettyjä henkilötietoja voidaan jakaa muille tutkijoille Suomessa ja EU/ETA-alueen sisäpuolella. Emme kuitenkaan luovuta tietoja, joiden avulla yksittäisiä henkilöitä voidaan tunnistaa. Teemme ajoittain yhteistyötä muiden yliopistojen ja tutkijoiden kanssa ja heidän kanssa voidaan jakaa Kansalaismielipide –tutkimuksen avulla tuotettuja aineistoja tieteellistä tutkimusta varten.
Lähetämme ja toteutamme kyselymme Qualtrics- ja QuestionPro-kyselypalveluiden avulla. Kyselyn ollessa aktiivinen osallistujien sähköpostiosoitteita ja kyseessä olevan kyselyn vastauksia säilytetään väliaikaisesti kyseisessä palvelussa. Tietojasi voidaan väliaikaisesti siirtää niin sanottuihin ”kolmansiin maihin”. Kun kysely päättyy, lataamme vastaukset palvelusta ja poistamme kaikki tiedot palvelusta.
Kyselyvastaukset arkistoidaan Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon anonymisoituina luovutettaviksi jatkokäyttöön tutkimusta ja opetusta varten. Kun tiedot on anonymisoitu, niiden avulla ei enää voida tunnistaa yksittäisiä henkilöitä.
8. Miten suojaamme tiedot ja miten pitkään niitä säilytämme?
Tutkimuksessa kerätyt tiedot säilytetään Åbo Akademin omalla palvelimella. Kyselyn ollessa aktiivinen tietoja säilytetään väliaikaisesti kyselypalvelussa. Suorat tunnistetiedot, kuten sähköpostiosoitteet säilytetään salatussa muodossa ja erillään muista tiedoista. Suorat tunnistetiedot poistetaan aineistosta ennen analyysivaihetta. Kansalaispaneelia varten kerätyt henkilötiedot poistetaan, kun ne eivät ole tarpeellisia tutkimuksen toteuttamiseksi.
9. Mitkä ovat oikeutesi rekisteröitynä?
Tietosuojalainsäädännön mukaisesti sinulle kuuluvat seuraavat oikeudet
– oikeus saada tietoa henkilötietojen käsittelystä
– oikeus saada pääsy tietoihin
– oikeus oikaista tietoja
– oikeus rajoittaa tietojen käsittelyä
– henkilötietojen oikaisua tai käsittelyn rajoittamista koskeva ilmoitusvelvollisuus
– oikeus vastustaa tietojen käsittelyä
– oikeus olla joutumatta automaattisen päätöksenteon kohteeksi ilman lainmukaista perustetta
Tieteellisen tutkimuksen yhteydessä edellä mainituista oikeuksista voidaan tietyissä tapauksissa poiketa lainsäädännön mukaisesti. Poikkeaminen edellyttää tapauskohtaista harkintaa.
Rekisteröitynä osallistujana sinulla on oikeus tehdä valitus tietosuojavaltuutetun toimistoon, mikäli katsot, että henkilötietojesi käsittelyssä on rikottu voimassa olevaa tietosuojalainsäädäntöä.
Tietosuojavaltuutetun toimisto
Käyntiosoite: Lintulahdenkuja 4, 00530 Helsinki
Postiosoite: PL 800, 00531 Helsinki
Vaihde: 029 56 66700
Sähköposti: tietosuoja(a)om.fi
10. Kehen voit olla yhteydessä?
Kaikki tätä ilmoitusta koskevat yhteydenotot ja pyynnöt tulee esittää kirjallisesti tai henkilökohtaisesti kohdassa kaksi (2) nimetylle yhteyshenkilölle.

