Ajankohtaista
Hyvinvointi puristuksissa EU-politiikassa
EU-politiikka suosii vientiyrityksiä ja osakkeenomistajia, samalla kun EU:n taloudellinen sääntely on kaventanut mahdollisuuksia harjoittaa hyvinvointipolitiikkaa Suomessa, osoittaa Johan Ekmanin tuore väitöskirja sosiologian alalta.
Vaatimukset kilpailukyvystä ja budjettikurista törmäävät yhä useammin hyvinvointivaltion sosiaalisten tavoitteiden kanssa. Sen sijaan että Suomi ja muut Pohjoismaat EU:n jäseninä olisivat pyrkineet luomaan eurooppalaista hyvinvointimallia, ne ovat vastustaneet yhteisen talous- ja sosiaalipolitiikan kehittämistä.
Tähän johtopäätökseen päätyy Johan Ekman väitöskirjassaan Why No Nordic Model Writ Large in Europe? Pragmatic elite adjustment, neoliberal stabilisation, and contradictions in Finnish political economy in the EU Era.
Suomen EU-jäsenyyttä on usein kuvattu keinona ankkuroida maa länteen, vahvistaa taloutta ja vakiinnuttaa eurooppalainen identiteetti kylmän sodan jälkeen. Ekmanin tutkimus osoittaa, kuinka Suomi on asteittain sopeuttanut kansallista malliaan eurooppalaiseen talouskehykseen samalla, kun hyvinvointivaltion sosiaalinen ulottuvuus ja palkansaajien edut ovat usein jääneet taka-alalle.
– Tätä on usein selitetty välttämättömyytenä: meidän tulee sopeuttaa ja leikata selvitäksemme. Se on osittain totta, mutta se on myös kertomus, jolla harjoitettua politiikkaa oikeutetaan.
Ekmanin mukaan politiikka on hyödyttänyt suomalaisia vientiyrityksiä ja osakkeenomistajia samalla, kun EU:n taloussäännöt ovat kaventaneet mahdollisuuksia harjoittaa hyvinvointipolitiikkaa Suomessa.
– Väitöskirjassa kysyn, miten paljon on kyse rakenteista ja miten paljon toimijuudesta? Vaikka ne kietoutuvat toisiinsa, rakenteet eivät määrää kaikkea – mukana on myös toimijuutta. Uskon, että kyse on tietoisesta valinnasta ainakin eliittitasolla, eli johtavien poliitikkojen ja virkamiesten tasolla. Myös ammattiyhdistysliike on pitkälti seurannut perässä. Toimintatila on toki hyvin pieni pienelle valtiolle kuten Suomelle, ja vaihtoehdon luominen on koettu vaikeaksi. Yhteenvetona voidaan todeta, että kyse on tietoisesta linjasta, jota EU:n ja EMU:n rakenteet ovat myös muokanneet.
Ekman on itse ollut aktiivinen eurooppalaisessa nuorisopolitiikassa, ja kiinnostui näistä kysymyksistä erityisesti 2010-luvun eurokriisin aikana.
– Pohdin, miksi Pohjoismaat – maat, joilla kuitenkin on hyvinvointimalli – ovat ne, jotka ajavat läpi kaikkein kovimpia leikkauksia eivätkä osoita lainkaan solidaarisuutta Etelä-Eurooppaa kohtaan. Siitä alkoi tarkempi perehtyminen aiheeseen ja rakenteiden kriittinen tarkastelu.
Ekman on tehnyt vertailuja Pohjoismaiden välillä muun muassa Next Generation EU -välineen osalta, eli EU:n talouden elpymispaketin Covid-19-pandemian jälkeen.
– Vertailu osoittaa, että muut Pohjoismaat, erityisesti Ruotsi, suhtautuvat vielä Suomeakin skeptisemmin taloudelliseen yhteisvastuuseen EU:ssa, ylikansallisiin tulonsiirtoihin ja yhteisiin investointeihin. Myös ammattiyhdistysliike kuuluu skeptikoihin, vaikka Suomessa ay-liike onkin hieman myönteisempi eurooppalaisia ratkaisuja kohtaan kuin muissa Pohjoismaissa.
Onko kyse jonkinlaisesta rasismista – hyvinvointi on hyvä aisa, kunhan sitä ei tarvitse jakaa muille?
– Puhutaan niin sanotusta hyvinvointisovinismista, jossa valtion hyvinvointietuudet halutaan rajata vain omille. Tätä ilmiötä on epäilemättä olemassa ja se voi osittain selittää tilannetta, mutta en täysin allekirjoita sitä pääasiallisena syynä. Samalla olemme Suomessa olleet EU- ja Eurooppa-myönteisiä, erityisesti verrattuna Ruotsiin ja Tanskaan. Uskon, että erityisesti eurokriisin aikana, kun todella oltiin ratkaisevien valintojen edessä, oli riittävän vahvoja intressejä, jotka laskelmoivat nykyisten talousperiaatteiden ja EMU:n rakenteiden palvelevan tiettyjä etuja parhaiten – ja sen mukaisesti toimittiin.
Eurokriisin lisäksi Ekman nostaa esiin Next Generation EU -elpymispaketin, joka oli EU:n mittakaavassa suuri. Elinkeinoelämä tuki pakettia nopeasti: otettiin yhteistä vastuuta taloudesta ja tehtiin tulonsiirtoja.
– Pelättiin euroalueen hajoamista. Silloin BusinessEurope, Suomen EK ja ammattiliitot asettuivat nopeasti tukemaan pakettia. Vaikka poliitikot kyseenalaistivat ja keskustelivat, oli melko varhain selvää, että paketti hyväksytään.
Kolmas esimerkki on EU:n tukipaketti Ukrainalle.
– Siitä ei juuri keskusteltu. EU-huippukokouksessa päätettiin yhteisen lainan ottamisesta, mikä voi olla täysin perusteltua, mutta miksi asiasta ei keskusteltu lainkaan? Tämä siitä huolimatta, että tiedämme esimerkiksi Ukrainan korruptio-ongelmista. Korruptiosta keskusteltiin paljon Kreikan tukemisen yhteydessä. Lopulta kyse on poliittisesta tahdosta – siitä, mitä päätämme tukea. Kynnys näyttää olevan korkeampi silloin, kun kyse on hyvinvoinnista, ellei ole suoraa uhkaa, kuten euroalueen hajoaminen.
Voidaanko sanoa, että harjoitettu politiikka on ollut meille haitallista?
– Tosiasia on, että talouskasvu EU:ssa on ollut hyvin heikkoa, ja Suomessa se on finanssikriisin jälkeen ollut lähes olematonta. Tämä talousmalli ei siis näytä tuottavan tuloksia. Mallia on usein perusteltu sillä, että voitot jaetaan myöhemmin vahvempien hyvinvointirakenteiden muodossa – mutta näin ei ole tapahtunut. Sen sijaan on, myös Pohjoismaissa, toteutettu lisää leikkauksia ja liberalisointeja kilpailukyvyn nimissä kasvun toivossa, sen sijaan, että olisi investoitu hyvinvointiin, työllisyyteen ja riittäviin palkkoihin. Mielestäni voimme perustellusti sanoa, ettei tämä ole ollut hyvä kehitys.
Ekman luettelee politiikan negatiivisiksi seurauksiksi nationalismisen populismin vahvistumisen, äärioikeiston nousun ja kasvavan eriarvoisuuden.
– Tähän liittyy myös arvokysymyksiä. Omasta mielestäni tällainen yhteiskunta ei ole hyvä, mutta uskon myös, että tämä politiikka vaarantaa koko EU-hankkeen. Se on taloudellisesti huonoa ja demokraattisesti kestämätöntä. Tutkimusta on paljon siitä, että toisenlaiset mallit voisivat tosiasiassa tuottaa enemmän kasvua. Silloin kysymys kuuluu: miksi emme ole toimineet toisin, vaikka näemme, ettei nykyinen malli toimi?
Miksi emme ole toimineet toisin?
– Koska Pohjois-Euroopassa EU-politiikkaa ovat ohjanneet suuret vientiyritykset, jotka yhdessä työnantajajärjestöjen kanssa ovat onnistuneet muodostamaan valtaryhmittymän, johon myös useimmat suuret poliittiset puolueet ovat kuuluneet. Yhdessä ne ovat kyenneet ajamaan nykyistä politiikkaa. Näen, että taustalla vaikuttavat intressit ohjaavat politiikkaa hyvin voimakkaasti, ja sitä oikeutetaan sitten erilaisin diskursiivisin keinoin.
Pohjoismaista hyvinvointimallia kehutaan usein. Miksi se ei ole lyönyt läpi – esimerkiksi EU:ssa?
– EU:n jäsenvaltiot ovat pitkälti itse vastanneet sosiaalisesta ulottuvuudesta, mutta samalla menettäneet otetta taloudellisesta ulottuvuudesta, joka on siirtynyt enemmän markkinoille. Tämän seurauksena sosiaalinen ulottuvuus ei ole koskaan vahvistunut, kun taas markkinaliberalisaatio on voimistunut. Se voi olla yksi syy. Lisäksi Etelä-Euroopasta ja Ranskasta on tullut sosiaalista ulottuvuutta koskevia ehdotuksia, mutta erityisesti Saksa on aktiivisesti estänyt niitä, koska niiden ei ole katsottu sopivan maan talousjärjestelmään – ja usein Pohjoismaat ovat seuranneet Saksaa. EU:n vähimmäispalkkadirektiivi on kuitenkin edennyt, vaikka Tanskan ja Ruotsin ammattiliitot vastustivat sitä. Jotakin siis tapahtuu, mutta ei kovin paljon.
Ekmanin mukaan retorisella tasolla kaikki rakastavat hyvinvointivaltiota ja -yhteiskuntaa. Lopulta kyse on kuitenkin valtasuhteesta pääoman ja työn välillä sekä siitä, kumpi politiikka on etulyöntiasemassa. Kyse on myös siitä, mitä aletaan pitää asioiden luonnollisena järjestyksenä. Hän viittaa Antonio Gramscin käsitteeseen ”terve järki” (common sense), joka kuvaa arkisia itsestäänselvyyksinä pidettyjä käsityksiä ja sitä, kuinka hallitseva luokka pystyy säilyttämään valtansa suostumuksen, ei pakon kautta.
– On olemassa valtava legitimointikoneisto, joka muokkaa sitä, mitä pidämme itsestään selvänä. Mutta sen ei tarvitse olla näin. Tämä näkyy silloin, kun hyvinvointivaltio ei enää toimi: lapsiköyhyys lisääntyy ja muut konkreettiset seuraukset tulevat näkyviin.
Kuljemmeko nyt ennalta määrättyä polkua vai voimmeko vaikuttaa EU-politiikan suuntaan?
– Kaikki näkevät nyt voimakkaat geopoliittiset jännitteet ja maailman eri markkinablokkien kovan kilpailun – Kiinan, Pohjois-Amerikan ja EU:n – sekä Yhdysvaltojen suuren strategisen käänteen, joka ei johdu yksin Trumpista. Tämä pakottaa EU:n toimimaan. Valitettavasti EU on menettänyt paljon aikaa ja jäänyt jälkeen monilla mittareilla. Uskon, että tietoisuus muutostarpeesta on olemassa – mutta se, millaiseksi muutos muotoutuu, riippuu poliittisista valtatasapainoista.
Ekmanin mukaan EU:n sisäisiin ristiriitoihin on puututtava.
– Ellei näin tehdä, on suuri riski, että EU hajoaa. Olen huolissani nationalismin voimistumisesta ja arvojen koventumisesta, ja se liittyy vahvasti hyvinvointivaltion purkamiseen. Ihmiset elävät epävarmuudessa ilman näkymää paremmasta tulevaisuudesta. Ellemme puutu tähän, ongelmat vain kasvavat. Suomen osalta tämä tarkoittaa, että poliittisella tasolla on pysähdyttävä pohtimaan. Eurokriisin jälkeen emme ole kunnolla määritelleet, mitä haluamme EU-jäsenyydeltämme. Eurokriisi paljasti todellisuuden, ja Suomen tulisi ensin pohtia sitä ja toimia sen mukaisesti.
Ekman haluaa silti uskoa tulevaisuuteen.
– Kuten Gramsci sanoi: ”älyn pessimismi, tahdon optimismi”. Toisin sanoen meidän on nähtävä tilanne realistisesti, mutta silti uskottava siihen, että asioita voidaan muuttaa parempaan suuntaan.
VTM Johan Ekman puolustaa väitöskirjaansa sosiologian alalta humanistisessa ja yhteiskuntatieteellisessä tiedekunnassa, Åbo Akademissa perjantaina 17.4.2026 klo 13 tilassa Bonfire, Astra, Porthaninkatu 3, Turku.
Väitöskirjan otsikko on Why No Nordic Model Writ Large in Europe? Pragmatic elite adjustment, neoliberal stabilisation, and contradictions in Finnish political economy in the EU Era. Vastaväittäjänä toimii professori Andreas Bieler, University of Nottingham, Iso-Britannia, ja kustoksena professori Mikko Lagerspetz, Åbo Akademi.
