Kirjoita tähän hakemasi!

Ajankohtaista

Ajankohtaista

A.I. Virtanen -palkinto merkittävälle kemian tutkijalle professori Tapio Salmelle

A.I. Virtanen -palkinto luovutettiin Åbo Akademin professorille Tapio Salmelle 10.12.2019 Säätytalossa Helsingissä. Suomalaisten Kemistien Seura, Ravitsemuksen Tutkimussäätiö ja Societas biochemica, biophysica et microbiologica Fenniae antaa palkinnon tunnustukseksi kansainvälisesti korkeatasoisesta tutkimustyöstä.

– Tämä on minulle erittäin suuri kunnia, ja haluan tässä yhteydessä painottaa tutkimusryhmän merkitystä. En ole saavuttanut tätä yksin, vaan loistavien työtovereiden avulla, sanoo Salmi.

Tapio Salmi pitää A. I. Virtanen -mitali käsissään. Kuva: Juho Leikas.

Palkinnonsaajan valinnassa kiinnitetään erityistä huomiota siihen, että valittu henkilö on edelleen aktiivinen ja korkeatasoinen tutkija. Palkinnonsaajan tulee olla myös ennakkoluuloton ja uusien ongelmien ratkaisemiseen paneutuva. Tieteen ja tutkimuksen poikkitieteellisyyttä korostetaan palkinnon saajaa valittaessa.

Perusteluissa mainitaan muun muassa, että Salmen tutkimus ”kinetiikan, katalyysin ja kemiallisten reaktorien alalla on kansainvälisesti tunnustettua perustutkimusta. Hänen tutkimusprojektinsa ovat johtaneet useisiin tieteellisiin ja teknisiin läpimurtoihin. Hän on oman alansa ehdotonta kansainvälistä eliittiä ja hän on osallistunut lukuisiin kansainvälisiin tieteellisiin ja tiedepoliittisiin arviointiprosesseihin. Hänelle on myönnetty useita palkintoja mm. Magnus Ehrnrootin palkinto, Åbo Akademi kanslerin palkinto, PSE Model-Based Innovation prize.” Korostetaan myös Salmen työ kemian koulutuksen ja yleistajuistamisen hyväksi.

Tapio Salmi on kaksinkertainen akatemiaprofessori. Hän on toiminut kaksi kertaa Suomen akatemian huippuyksikön vetäjänä (kerran johtajana ja kerran varajohtajana). Hänen tieteellinen tuotantonsa käsittää yli 500 alkuperäisjulkaisua ja hän on ohjannut yli 60 väitöskirjaa. Useat hänen ohjaamistaan oppilaista ovat myös Suomen eturivin kemistejä.

A.I. Virtanen -palkinto, joka koostuu kunniakirjasta, 10 000 euroa rahapalkinnosta sekä kuvanveistäjä Aimo Tukiaisen suunnittelemasta hopeisesta A. I. Virtanen-mitalista, myönnetään kansainvälisesti arvostetun tiedemiehemme ja Nobelin kemianpalkinnon saajan, professori Artturi Ilmari Virtasen elämäntyön muistamiseksi.

 

Lisätietoja:
Tapio Salmi
Akatemiaprofessori, Åbo Akademi
Puh.: +358 40 074 8665
S-posti: tapio.salmi@abo.fi