-
Suomen yliopistojen hallitusten puheenjohtajat: Yliopistojen rahoituksen pitkäjänteisyys ja korkeampi taso varmistettava
by
”Pidämme perusteltuna, että tuleva hallitus valitsee pitkäjänteisen tutkimuksen ja korkeakoulujen perusrahoituksen turvaamisen strategiseksi painopistealueekseen.”
-
Onnistummeko mukautumaan kulttuurisesti tekoäly-yhteiskuntaan? – ”Hitaasti”, sanovat tutkijat
by
Edistysaskeleet uusien älykkäiden teknologioiden, kuten tekoälyn, robotiikan ja automaation, alalla ovat herättäneet keskustelua tulevaisuuden työelämästä ja yhteiskunnasta. Kun keskustelussa on keskitytty lähinnä talouteen ja työmarkkinoihin, Åbo Akademin tutkijat ovat tutkineet odotettavissa olevan murroksen kulttuurisia vaikutuksia.
-
Kansalaiset haluavat enemmän vaikutusvaltaa päätöksentekoon – poliitikot ja virkamiehet suhtautuvat varauksellisesti
by
Tulokset osoittavat kuilun sen välillä, millaista osallistumista suuri osa kansalaisista haluaisi ja mitä päättäjät ovat valmiita tarjoamaan.
-
DemoDay innostaa lukiolaisia korkeakouluopintoihin
by
DemoDayssa opiskelijat osallistuvat käytännönläheisiin demotyöpajoihin, joista he saavat esimakua korkeakouluopiskelusta.
-
Julkilausuma häirintää koskevan ilmoituksen käsittelystä
by
Julkilausuma häirintää koskevan ilmoituksen käsittelystä Yliopisto-opettaja Saara Ilvessalon häirintäilmoitukseen liittyvän julkisuudessa käydyn keskustelun johdosta. Åbo Akademi on syksyn aikana käynyt keskusteluja tapauksen osapuolten kanssa, varsinkin Saara Ilvessalon. Tämän lisäksi olemme kehittäneet prosessejamme ja kouluttaneet henkilökuntaamme käsittelemään syrjintää, häirintää ja kiusaamista paremmin. Åbo Akademi sanoutuu irti kaikenlaisesta asiattomasta käytöksestä ja seksuaalisesta häirinnästä. Olemme usean vuoden ajan
-
Dag Wallgren Åbo Akademin hallituksen uusi puheenjohtaja
by
Åbo Akademin uusi hallitus piti järjestäytymiskokouksensa 18. tammikuuta 2023. Hallitus valitsi puheenjohtajaksi Dag Wallgrenin ja varapuheenjohtajaksi Anna Lindénin.
-
Frontiers of Science -seminaarit avaavat kevätkauden 2. helmikuuta
by
Frontiers of Science on BioCity Turun järjestämä 25-vuotias seminaarisarja, jossa BioCity Turun tutkijat kutsuvat maailman johtavia tiedeteentekijöitä luennoimaan ja esittelemään uusimpia tuloksia omalta tutkimusalueeltaan.
-
UNIFI esittää huolensa iranilaisten opiskelijoiden ja yliopistohenkilöstön tilanteesta
by
UNIFI esittää huolensa iranilaisten opiskelijoiden ja yliopistohenkilöstön tilanteesta Iranin poikkeuksellisen laajat mielenosoitukset ovat jatkuneet useita viikkoja. Protestit alkoivat levitä Iranissa syyskuun 16. päivä sen jälkeen, kun 22-vuotias opiskelija, iranilainen kurdinainen Mahsa Jina Amini kuoli tutkintavankeudessa Iranin ns. siveyspoliisin pidätettyä hänet. Myös useissa Iranin yliopistoissa on järjestetty mielenosoituksia. Iranin turvallisuusjoukkojen ja poliisivoimien reaktio mielenosoituksiin on ollut
-
Åbo Akademin säätiöltä 500 000 euroa Åbo Akademille kansainvälisen toiminnan vahvistamiseksi
by
Åbo Akademin säätiö tukee Åbo Akademin määrätietoista panostusta kansainväliseen toimintaan ja tutkimukseen 500 000 eurolla.
-
Åbo Akademin uusi hallitus valittu – Gunvor Kronman ja Dag Wallgren uudet yliopiston ulkopuoliset hallituksen jäsenet
by
Åbo Akademin yliopistokollegio on vahvistanut hallituksen kokoonpanon vuosiksi 2023–2024.