-
Lukuvuosirauha! Tasa-arvoinen, yhdenvertainen ja hyvinvoiva yliopistoyhteisö on yhteinen asiamme
by
Uuden lukuvuoden alkaessa on hyvä muistaa, että jokainen yliopistoyhteisön jäsen on osaltaan rakentamassa kaikkia arvostavaa opiskelu- ja työskentely-ympäristöä.
-
Uusi tutkimus selvittää suomalaisten suhdetta Itämeren merilajeihin
by
”Keskittymällä yleisiin lajeihin selvitämme, tunnistavatko ihmiset ne, miten he ovat vuorovaikutuksessa niiden kanssa ja millaisia tunteita merieläimistö herättää”, kertoo tohtorikoulutettava Jolanda Linsén.
-
Michael Cochez nimitetty tekoälyn professoriksi Åbo Akademiin
by
Michael Cochez on nimitetty PS Fellow -positioon sekä tekoälyn professoriksi Åbo Akademiin. Cochez on kansainvälisesti tunnustettu tutkija koneoppimisen ja tiedon yhteyksien mallintamisen alalla.
-
200-vuotiaat levät antavat uutta tietoa ilmaston lämpenemisestä
by
Herättämällä jopa 1800-luvulta saakka peräisin olevia leviä tutkijat voivat nyt saada uutta tietoa siitä, miten meren ekosysteemi on jo sopeutunut käynnissä olevaan lämpenemiseen ja mitä voimme odottaa tulevaisuudessa.
-
Psykedeelikokemuksia terapian ulkopuolella – lohdullisia illuusioita vai elämää muuttavia oivalluksia?
by
Psykedeelien käyttö lisääntyy maailmanlaajuisesti ja on kasvanut Suomessakin yli 17-kertaiseksi 20 vuodessa. Samaan aikaan kun tutkimus psykedeelien mahdollisista mielenterveyshyödyistä lisääntyy, niitä käytetään yhä useammin omatoimisesti hyvinvoinnin parantamiseksi tai henkisiin tarkoituksiin.
-
Aboagora – yhteistyön voimaa tieteen ja taiteen rajapinnoilla
by
Aboagora on vuosittainen monitieteellinen tapahtuma, jossa taide ja tiede kohtaavat. Aboagora sai alkunsa Turun kulttuuripääkaupunkivuonna 2011 ja on sittemmin kasvanut tärkeäksi foorumiksi rajat ylittävälle vuoropuhelulle ja luovalle ajattelulle. Tapahtuman ytimessä on yhteistyö Turun korkeakoulujen välillä.
-
Åbo Akademi viettää akateemista juhlaa – tervetuloa tohtoripromootioon
by
Promootio on akateemisista juhlista arvokkain. Tilaisuudessa tohtorin tutkinnon suorittaneet vihitään tohtoreiksi ja heille luovutetaan tohtorin arvoon liittyvät ulkoiset tunnusmerkit.
-
Åbo Akademi aloittaa uuden rehtorin rekrytoinnin syksyllä – Gunilla Widén jatkaa vt. rehtorina heinäkuuhun 2026 asti
by
Åbo Akademi aloittaa uuden rehtorin rekrytoinnin tänä syksynä. Gunilla Widén jatkaa virkaatekevänä rehtorina heinäkuuhun 2026 saakka. Professori Mikael Nygård nimitetään uudeksi koulutuksesta vastaavaksi apulaisrehtoriksi.
-
Turun korkeakoulujen yhteinen DemoDay tutustuttaa lukiolaiset tekniikan, luonnontieteiden ja terveyden aloihin
by
DemoDay ordnas av Åbo Akademi, Åbo universitet, Åbo yrkeshögskola och Yrkeshögskolan Novia. Under evenemanget får gymnasister bekanta sig med forskningen och undervisningen genom praktiska demoworkshoppar. De får även möjlighet att utforska olika laboratorie- och forskningslokaler.