-
Edvard Westermarckin arkisto liitetty Unescon kansainväliseen Maailman muisti -rekisteriin – viides suomalainen kohde rekisterissä
by
Kyseessä on merkittävä, kansainvälinen tunnustus Edvard Westermarckin historiallisista ja tieteellisistä saavutuksista ja ansioista antropologian ja sosiologian aloilla sekä Suomessa että maailmanlaajuisesti. Kokoelmaa säilytetään ja hallinnoidaan Åbo Akademin arkistokokoelmissa ja se on viides suomalainen kohde kansainvälisessä Maailman muisti -rekisterissä.
-
Professori Elina Pirjatanniemi johtaa pohjoismaisen yhteistyösopimuksen arviointia
by
Pohjoismaiden hallitukset ovat yhdessä nimittäneet Åbo Akademin oikeustieteen professorin Elina Pirjatanniemen johtamaan selvitystä Helsingin sopimuksen mahdollisen uudistamisen oikeudellisista kysymyksistä.
-
Suomen biokuvantamisen ennätysrahoitus avaa uusia mahdollisuuksia
by
Euro-BioImaging Finland eli Suomen biokuvantamisen tutkimusinfrastruktuuri aloitti 4. huhtikuuta uudistuneen toimintansa ennätyksellisen rahoituksen turvin; tutkimusinfrastruktuuri sai vuoden alussa noin 28 miljoonan euron rahoituksen Suomen Akatemialta sekä muita merkittäviä rahoituksia.
-
Ruotsin noitavainojen kuuluisin uhri oli kotoisin Kokkolasta
by
Elokuun 5. päivänä 1676 Malin Matsintytär poltettiin elävältä roviolla Tukholmassa. Hän oli yksi niistä naisista, jotka tuomittiin kuolemaan noitana suurten noitavainojen aikana Ruotsissa, ja ainoa, joka todistetusti poltettiin elävältä.
-
Muutosprosessi Åbo Akademissa päätökseen
by
Uudelleenjärjestely vähentää henkilöstöä 44 työntekijällä.
-
Uusi tutkimus tutkii pandemiaa koskevia muistoja
by
Meneillään olevassa etnologisessa tutkimushankkeessa ”Epävarmat ajat” tutkijat Pohjoismaissa selvittävät, miten pandemia vaikutti ihmisten käsityksiin tulevaisuudesta, nykyisyydestä ja menneisyydestä.
-
Nastja Säde Rönkön ainutkertainen performanssiteos Astraan
by
Astraan toteutettavan julkisen taidekonseptin kolmas ja viimeinen teos on valittu. Åbo Akademin säätiö on päättänyt panostaa kansainvälisesti arvostetun taiteilija Nastja Säde Rönkön ainutlaatuiseen ja pitkäkestoiseen here with you -performanssi-installaatioon.
-
Åbo Akademi nimitti vararehtorin, apulaisrehtorit ja dekaanit
by
Åbo Akademin hallitus on hyväksynyt uuden johtosäännön ja nimittänyt uuden vararehtorin, uudet apulaisrehtorit ja uudet dekaanit.
-
Åbo Akademi vihkii neljätoista uutta kunniatohtoria promootiossa toukokuussa
by
Åbo Akademi järjestää tohtoripromootion perjantaina 23. toukokuuta 2025. Promootiossa yliopisto vihkii tohtoriksi 113 Åbo Akademissa väitellyttä henkilöä.