Hurja joukko

Harva elokuva on jakanut mielipiteet niin kahtia kuin Sam Peckinpahin Hurja joukko. Tiensa päähän tulleista lainsuojattomista kertovan elokuvan väkivalta järkytti monia vuonna 1969. Tuo ensijärkytys onnistui leimaamaan elokuvan tuleviksi vuosikymmeniksi. Vaikka verisestä, suorastaan sadistisesta väkivallasta on sittemmin tullut Hollywoodin myyntivaltti ja kehnojen elokuvien itsetarkoitus, pidetään mestariohjaaja Peckinpahia yhä vieläkin "Bloody Samina". Niinpä restauroidun "director's cut" -version ensi-ilta haluttiin vuonna 1995 kieltää Yhdysvalloissa alle 17-vuotiailta (mikä olisi käytännössä estänyt elokuvan esittämisen) samaan aikaan kun Stallone-Schwartzenegger-akselin elokuvia pidettiin lähinnä lastenelokuvina.

Ennen Hurjaa joukkoa oli Sam Peckinpah jo näyttänyt osaavansa tehdä lännenelokuvia. Hän oli menestyksekkäästi käsikirjoittanut ja ohjannut jaksoja 11 eri lännenaiheiseen TV-sarjaan ja ohjannut kolme lännenelokuvaa: The Deadly Companions, Ride the High Country ja Major Dundee. Näistä Ride the High Country oli mestariteos, jossa Peckinpahin ohjauksen lisäksi loistivat pääosien esittäjät Randolph Scott ja Joel McCrea. Major Dundeesta olisi voinut tulla suuri elokuva, mutta tuotantoyhtiö Columbia tärveli sen poistamalla siitä puolisen tuntia ilman Peckinpahin myötävaikutusta.

Peckinpahin maine nerokkaana mutta hankalana ohjaajana kasvoi Hurjan joukon myötä. Warner Brothers piti elokuvaa vain uutena rahat-pois-westerninä ohjaajan yrittäessä luoda jotakin kestävää, ja saksi elokuvaa samaan tapaan kuin Columbia Major Dundeeta. Jälkeenpäin on katsojan helppo pitää Peckinpahin puolta: hänen versionsa Hurjasta joukosta ei ole ainoastaan hieno lännenelokuva, vaan yksi parhaista koskaan tehdyistä elokuvista, nostaen Peckinpahin Kurosawan, Bergmanin, Wellesin ja Fellinin rinnalle ja ohi.

Hurjassa joukossa Peckinpah sai irti parhaasta lännenelokuvaan koskaan kiinnitetystä näyttelijäjoukosta uskomattomat suoritukset. Yksinkertainen tarina sai syvyyttä ja uskottavuutta, ja tähän vaikuttivat vielä Lucien Ballardin kuvaus ja Lou Lombardon leikkaus. Elokuvan tekemisessä mukana olleet ovat jälkeenpäin todistaneet yksimielisesti, että kaikki - ohjaajasta ekstroihin - tiesivät olevansa mukana tekemässä mestariteosta ja halusivat siksi antaa kaikkensa.

1960-luvun lopulla Hollywood-elokuvat sisälsivät keskimäärin 600 leikkausta. Hurjan joukon ensimmäisessä, 2½-tuntisessa versiossa niitä oli 3642. Alun tulitaistelua pikkukaupungin kadulla kuvattiin kuudella eri nopeuksin pyörivällä kameralla. Ammukset loppuivat jo toisena kuvauspäivänä, ja loppujen lopuksi niitä käytettiin yli 90 000. Peckinpah halusi kaiken näyttävän ja kuulostavan todelta: luotien osumista ihmisiin simuloitiin sekä rinnan että selän puolelle kiinnitetyin pienin räjähdyspanoksin, joihin liitettiin pienet veripussit ja lihanpaloja. Jokaisen eri aseen tuli kuulostaa erilaiselta, ja elokuvaa varten nauhoitettiin yli sata eri laukausääntä. Tämä ei suinkaan ollut itsestäänselvyys Hollywoodissa, jossa kiväärin ja revolverin laukaukset tulivat yleensä samasta lähteestä. Kun elokuvassa ammutaan ikkuna rikki haulikolla, paikan päällä efektiä tehostettiin vielä dynamiitilla.

Ennen ensi-iltaa piti 17 prosenttia koeyleisöstä elokuvaa erinomaisena, mutta 60 prosenttia inhosi sitä. Vähä vähältä prosentit ovat kääntyneet toisiksi, ja Hurja joukko esiintyy yhä useammin parhaiden westernien ja parhaiden elokuvien listoilla. Vieläkään elokuva ei jätä ketään kylmäksi - kuten eräs katsoja totesi: "Uskon, että kaikki muistavat missä olivat nähdessään Hurjan joukon ensimmäisen kerran."

Anssi Hynynen