TAPANI BAGGE:
FinnWest 1976-1992

MANDOLIINIKOSTAJASTA KUISKAAVAAN KUOLEMAAN
ELI KUINKA SAATOIN FINNWESTIN HAUTAAN

Vuonna 1985 Seppo Tuisku sai G-mies Jerry Cottonin lisäksi toimitettavakseen Kolmiokirjan lännenlukemiston FinnWestin. Sarjan luoja Juhani Salomaa kirjoitti yhä suurimman osan jutuista, mutta muitakin avustajia kaivattiin. Minä olin jo silloin tehnyt Tuiskulle Cottoneita parin vuoden ajan, joten hän pyysi minua kokeilemaan FinnWestiä. Cottonissa saattoi käyttää myös vahvasti toimitettuja käännöksiä, mutta FinnWest oli kokonaan kotimaisten alkuperäistarinoiden varassa. En innostunut tilauksesta hirveästi. Vanhana kotimaisen viihteen ystävänä olin kyllä lukenut pari FinnWestiä, mutta ne eivät olleet oikein minun makuuni. Sitä paitsi niistä maksettiin vielä silloin vähän heikompaa liuskahintaa kuin Cottoneista. Tein silti kokeeksi yhden FinnWestin, Mandoliinikostajan, jonka Tuiskun sairastuttua sain itse toimittaakin. Se lipsahti yliparodiseksi eikä kuulemma olisi mennyt läpi Tuiskulta. Tulipahan kokeiltua, ajattelin. Keskityin Cottoniin ja lyhytikäiseen jännitysnovellilehteen RikosPalat (1987-88). Suomensin yhden dekkarin. Aloin kirjoittaa Cottoniin tosirikossarja Mafia-raporttia. Unohdin länkkärit.

UUSI ALKU – JA LOPPU

Pari vuotta myöhemmin Tuisku pyysi minua tekemään FinnWestiin Lännen Legendoja -sarjaa, jossa kerrottaisiin oikeista lännenhistorian roistoista ja sankareista vähän Cottonin Mafia-raportin malliin. Innostuin aiheesta ja kokeilin saman tien taas FinnWestiä. Tällä kertaa pysyttelin vähän lähempänä maanpintaa, unohtamatta kuitenkaan huumoria ja vauhdikasta juonta. Syntyi keikkatarina Parittomat pankkirosvot. Se kelpasi jo Tuiskullekin, ja hän pyysi lisää.
Ensin kirjoitin lännenjuttuja satunnaisesti, Jerryjen ja muiden rikosjuttujen vastapainoksi. Silti tein 1989 jo puolet vuoden FinnWesteistä. Seuraavana vuonna Salomaa kuoli ja minä kirjoitin yhdeksän FinnWestiä. Sitä seuraavana vain yksi lipsahti muille. Samaan aikaan olin myös Cottonin pääkirjoittaja.
Pääsin mielestäni hyvään länkkärivireeseen. Yhdistelin National Geographicista löytämiäni maisemia, Time-Lifen The Old West -kirjoista ja muista vastaavista löytämiäni mielenkiintoisia lännenhistoriallisia tapahtumia ja hahmoja, perinteistä seikkailutyyliä ja omaa omituista huumoriani. Toin totisen Juhon rinnalle koomisia sivupäähenkilöitä, esimerkiksi kahdesti esiintyneen donquijotemaisen Naamioratsastajan, itärannikolta tulleen lännenkirjailijan, jolla oli vaikeuksia erottaa mielikuvitus ja todellisuus toisistaan, sekä Juhon puolivakituiseksi aisapariksi kehittyneen savolaisen Kallos-Villen, joka oli varsinainen antisankari ja ehkä lievästi sukua Pekka Lipposelle.
Kun Tuisku jäi 1991 eläkkeelle, minusta tuli sekä Jerryn että FinnWestin vastaava toimittaja. Aloin hakea FinnWestiin uusia avustajia ja hätyytellä vanhoja. Päteviä tekijöitä löytyikin. Vuonna 1992 kirjoitin enää kaksi omaa FinnWestiä.
Sitten lehti lopetettiin.
Syy oli selvä: levikki oli ollut 80-luvun alussa jopa 15 000 kappaletta, mutta vuosikymmenen loppun mennessä se oli hiipunut pariin tuhanteen eikä osoittanut enää elpymisen merkkejä. Mutta ei se ollut pelkästään minun vikani. FinnWest oli viimeinen kuukausittain ilmestynyt lännensarja Suomessa, eikä sen jälkeen jäänyt enää henkiin muita miehille suunnattuja lukemistolehtiä kuin Cotton.
Viimeiseksi FinnWestiksi jäi Pesän Pentin tarina Jouluksi hirteen (12/92). Petri Hirvosen Viimeinen tuomio jäi pölyttymään Kolmiokirjan hyllyille. Juttu maksettiin kyllä, koska olin ehtinyt tilata sen ennen kuin sain tietää lehden lopettamisesta.

MESTARIN OPISSA

Kaikkiaan kirjoitin 32 FinnWestiä, jokaisessa 75-80 liuskaa. Yhteensä siis noin 2500 sivua lännentekstiä. Kun nyt selailen vanhoja FinnWestejäni, tarinat tuntuvat yhtä aikaa tutuilta ja vierailta. Äkkiseltään en välttämättä muista, minkä jutun olen kirjoittanut ja minkä vain toimittanut. Vähitellen se kyllä palaa mieleen.
Näin jälkikäteen muistellen ne olivat hauskoja aikoja. Ja kun vuosikaudet kirjoitti erilaisia tarinoita kymmenen liuskaa päivässä tai korjaili muiden juttuja, siinä väkisin oppi jotain. Varsinkin kun Tuiskulta tuli suorasanaista palautetta. Olin mestarin opissa, tein sitä mistä pidin ja sain vielä jonkinlaista palkkaakin. Lomat olivat vähissä, jos halusi pysyä leivässä ja maksella laskut, mutta mitäpä nuori mies vapaa-ajalla tekisi?
Yritin keksiä itselleni jatkuvasti uusia haasteita, jottei kirjoittaminen menisi liikaa rutiinin puolelle. Kuvasin intiaanipoikaa, joka koki elämänsä ensimmäisen lumisateen. Kirjoitin erään kohtauksen gilaliskon näkökulmasta. Juhon Antti-muulia käytin useamminkin näkökulmahenkilönä. Kaikenlaista tuli kokeiltua, ehkä vielä vapaammin kuin Cottoneissa.
Joskus, kun en millään keksinyt FinnWest-ideaa, Tuisku tarjosi lähtökohdaksi vanhan Lipposessa tai Korkissa käyttämänsä ”mahdottoman rikoksen” (esim. Juna joka katosi). Tai käski katsoa mallia Shakespearelta. Macbethin kuninkaasta tuli helposti karjakuningas (Paha maa, julma maa), Hamletin Tanskan hoviväki vaihtui Meksikon rajavuorten kapinallisiin (Kuoleman laulu). Romeota ja Juliaa käytin pohjana juttuun Sukuvikana sukuviha. Gogolin Reviisorikin istui länteen, kun hänestä teki ratsuväen tarkastajakenraalin (Kuoleman kutsuhuuto).
Lucky Luke oli monen jutun innoittajana (esim. Amerikan kuningas). Djangosta tuli idea Ruumisarkkumieheen. Elokuvat ja sarjakuvat oli muutenkin tärkeitä ideavarastoja. Ken Parkerista sain aina uutta uskoa siihen, että kuluneitakin aiheita voi käsitellä tuoreesti. Lännenkirjallisuutta en hirveästi tuntenut, mitä nyt Zane Greyt ja Burroughsin apassikirjat olin aikoinani lukenut. Ja tietysti Simo Penttilän Punavyöt. Morgan Kanesta en koskaan innostunut, en myöskään Nahkasukasta tai Viimeisestä mohikaanista. Paras lukemani lännenromaani on Ron Hansenin Lainsuojattomat, joka kertoo Daltonin veljeksistä.
Länkkäreitä kirjoittaessani kuuntelin lännenmusiikkia: Morriconea, Ry Cooderia, sekalaisia leffamusiikkikokoelmia. Ja Etelän rokkia: Molly Hatchetia, Lynyrd Skynyrdiä, Blackfootia, Charlie Danielsia, .38 Specialia. Jonkin verran myös mustan Etelän musiikkia, bluesia.

UUSIA LÄNKKÄREITÄ?

Tuiskun jäätyä eläkkeelle oma mielenkiintoni pulp-kirjoittamiseen heikkeni huomattavasti. Tein Jerryn tai FinnWestin vain, jollen millään saanut juttua muilta. Aloin entistä aktiivisemmin etsiä uusia kynähommia. Kirjoitin ensimmäiset kuunnelmani, ensimmäisen omalla nimellä julkaistun kirjani ja ensimmäiset tv-sketsini. Kävin tv- ja elokuvakäsikirjoituskursseja.
Kun FinnWest lopetettiin ja Jerry Cottonin toimittaminen lykättiin SinäMinän toimittajan harteille, aloin olla valmis vaihtamaan markkinoita. Cottonin ennestäänkin pienen kirjoituspalkkion pudottaminen tonnilla oli viimeinen naula.
Tuiskun akatemiasta sai kuitenkin pohjan, jolta on ollut hyvä ponnistaa. Yhdeksänkymmentäluvun alun jälkeen olen kirjoittanut yli 20 kirjaa, muutaman tv-sarjan ja paljon muuta. Uusin rikosromaanini Kohtalon tähti ilmestyi alkusyksystä 2004.
Länkkäreitäkin voisin vielä tehdä, jos niille löytyisi kustantaja ja mielellään myös lukijoita. Ehkä jonain päivänä…

Tapani Baggen FinnWest-bibliografia (Kolmiokirja Oy)

Mandoliinikostaja 1/1986
Parittomat pankkirosvot 2/88
Musta kostaja 6/88
Tappajatimantti 12/88
Kostajan kolmas silmä 3/89
Paha maa, julma maa 4/89
Kuoleman laulu 8/89
Naamioratsastaja 9/89
Tuhotulva 11/89v Kiinalainen jumala 12/89
Arizonan amatsonit 2/90
Sasquatch-hirviö 3/90
Juna joka katosi 4/90
Paholaisen pelikenttä 5/90
Amerikan kuningas 7/90
Varikset sotapolulla 8/90
Kostaja helvetistä 10/90
Murhamarkkinat 11/90
Suku on pahin 12/90
Rahavirta ja setelisade 1/91
Hirttotuomari 2/91
Luurankotanssi 3/91
Ruumisarkkumies 4/91
Kuoleman kutsuhuuto 5/91
Rautatiesota 6/91
Pääkallo ja sääriluut 7/91
Karjakuningatar King 8/91
Härmäläinen härkätaistelija 9/91
Musta kulta – musta surma 10/91
Kulta tai kuolema 12/91
Sukuvikana sukuviha 2/92
Kuiskaava kuolema 5/92

FINNWESTIN KIRJOITTAJAT

Juhani Salomaa loi sarjan, oli sen ensimmäinen toimittaja ja kirjoitti yhteensä toista sataa osaa.
Tapani Bagge kirjoitti 32 FinnWestiä ja oli lehden viimeinen toimittaja.
Kauhukirjoistaan tunnettu Kari Nenonen kirjoitti 21 FinnWestiä vv. 1980-85, kehitti Salomaan kanssa Hulkkosen ja kirjoitti sitäkin yli kolmekymmentä pokkaria. Nenosen muita lännensarjoja olivat Luigi Littin saluuna (kaksi pokkaria) ja Navajo (viisi pokkaria). Hänen länkkäriurastaan kertoi tarkemmin Boris Hurtta Ruudinsavun numerossa 1/2002.
Kuopiolainen teatteriohjaaja ja kirjailija, yli sadan Cottonin mies Pentti Pesä kirjoitti myös parikymmentä FinnWestiä. Hän aloitti jo Salomaan toimituskaudella, teki jutun pari vuodessa ja piti väliin taukoakin. Viimeisenä vuonna tuli peräti kuusi lännenjuttua.
Turkulainen kirjailija ja kirkonmies Harri Raitis kirjoitti 90-luvulla puolenkymmentä FinnWestiä.
Leppävirtalaiselta toimittajalta ja Cottonin-tekijältä Pekka Kolehmaiselta syntyi 80-luvun alkupuolella neljä FinnWestiä. Lisäksi hän muokkasi suomeksi kaksi ruotsalaisen Joe Montana -sarjan kostotarinaa, ensimmäisen siskonsa Paulan ja jälkimmäisen äitinsä Kainon kanssa.
Helsinkiläistoimittaja Juha Tuovinen löytyi FinnWestin avustajaksi Kolmiokirjan kirjoituskilpailusta 1987. Hän teki pari juttua, toinen toimittaja Pekka Hakala muutaman.
Nuori kesälahtelainen Petri Hirvonen ehti saada yhden FinnWestin julki. Myöhemmin hän on kirjoittanut Cottoneita. Hänen haastattelunsa löytyy Pulp-lehden numerosta 1/2004.
Kotimaisen jännitysviihteen harmaa eminenssi Seppo Tuisku kirjoitti yhden oman FinnWestin (Kuolleenkoura, 9/88). Häntä haastattelemme jossain vaiheessa Ruudinsavuun.
Oululaiskirjailija Joni Skiftesvik teki Elina Kaarlelan toimittajakaudella yhden FinnWestin (Menneisyyden vanki, 12/83) ja lyhyitä täytetarinoita. Hän oli Kolmiokirjan julkaisujohtaja 1983-88. Skiftesvikin haastattelu ja lännennovelli löytyvät Ruudinsavun numerosta 3/2002.
Muita varmoja yhden FinnWestin miehiä ovat lahtelaistoimittaja Pertti Huopainen ja kausalalainen Aimo Harjula. Harjula on toiminut myös suomentajana.

FINNWESTIN TOIMITTAJAT

Juhani Salomaa 1976-78
Elina Kaarlela 1978-85
Seppo Tuisku 1985-91
Tapani Bagge 1991-92

JUHANI SALOMAA – FINNWESTIN ISÄ

Kemiläissyntyisen Juhani Salomaan (1946-90) kirjallinen ura alkoi komeasti: hän voitti 18-vuotiaana nuorten valtakunnallisen näytelmäkilpailun teoksellaan Unelmat.
Salomaa avusti ahkerasti Kolmiokirjan lukemistoja 60-luvun puolivälistä lähtien. Hän kirjoitti alkuun romantiikkaa Reginaan ja Kulta- ym. sarjoihin. Seitsemänkymmenluvun alkupuolella Salomaa toimitti Elämä-lehteä, päätoimittajana 1972-74.
Vuonna 1975 Salomaa alkoi kustantajan pyynnöstä kehitellä suomalaista lännenlukemistoa. Edellisenä vuonna oli ilmestynyt Heikki Ylikankaan kirja Härmän häjyt ja Kauhavan herra, joten idea Härmän häjystä Villissä lännessä syntyi luontevasti.
FinnWest alkoi ilmestyä kerran kuussa 1976. Ensimmäinen osa oli nimeltään Siperiaan vai Amerikkaan. Otsikon kysymys tuli ajankohtaiseksi pohjalaiselle renkipojalle Juho Kaaponpoika Helapäälle, kun hän joutui "puustellin verihäissä" puukkotappeluun ja pisti miehen hengiltä itsepuolustukseksi. Lehden kannessa poseerasi helapääpuukko kädessään oululaisnäyttelijä Reijo Kokko (1943-2003), jota käytettiin sarjan mainonnassa muutenkin.
Lännessä Juhosta tuli pahamaineinen Wild Finn, joka ampui rosvoja silmien väliin, alkuun Colt Navylla ja sittemmin Peacemakerilla. Hän kotiutui Little Big Gulchin pikkukaupunkiin Texasissa ja avusti kaupungin mustaa lainvartijaa Amos Napoleon Jeffersonia, silloin kun ei vaeltanut Antti-muulinsa satulassa pitkin länttä ryypiskellen ja murehtien rakastettua Elinaansa.
Alkupään tarinoissa oli romanttista henkeä, mutta myöhemmin tyyli muuttui italowesternin suuntaan. Juho alkoi pukeutua rähjäiseen ponchoon ja antoi parransängen kasvaa. Eastwoodin pikkusikarit oli korvattu Bull Durham -sätkillä, jotka Juho kääräisi kätevästi vasemmalla kädellä.
Salomaa oli tuottelias kirjoittaja, jonka sujuva tyyli sopeutui mainiosti eri lajityyppeihin. FinnWesteissään hän käytti mielellään prologeja ja espanjankielisiä repliikkejä.
FinnWestin pääkirjoittajana Salomaa pysyi kuolemaansa saakka. Häneltä ilmestyi sarjassa yhteensä toista sataa tarinaa. Mutta jo 1983 hän loi myös FinnWestejä kirjoittaneen Kari Nenosen kanssa Viihdeviikareille toisen lännessä seikkailevan Wild Finnin, Hulkkosen. Se ilmestyi pokkareina ja oli seksin suhteen vapaamielisempi kuin FinnWest. Ilmeisesti Salomaa kuitenkin kirjoitti vain yhden Hulkkos-pokkarin, numero kakkosen.
Varmaa on, että Salomaa kirjoitti 1979-81 kahdeksan osaa Pekka Lipponen juniorin seikkailuja, editoi pitkin 80-lukua avovaimonsa Marja-Liisa Vuopposen Jerry Cotton -käännöksiä, teki romanttisen pokkarin Pako rakkauteen (Katariina-sarja 11, Kolmiokirja 1982), kirjoitti pari täytenovellia Cottonsarjaan ja toimitti Kolmiokirjalta lähdettyään Kalle-lehteä. Kallessa (joka välillä ilmestyi nimellä Iso Kalle) nähtiin myös Salomaan nimimerkillä Kalle-Juhani kirjoittamia "matkakertomuksia" ja pakinoita sekä Hulkkos-novelleja ja -sarjakuvaa, jota piirsi Ari Kutila.
FinnWestin isä kuoli sydänkohtaukseen Bangkokissa keväällä 1990. Hän oli vielä nuori mies, vähän päälle nelikymppinen. Miehen viimeiseksi FinnWestiksi jäi numero 6/1990: Rio Grande – Tuonelan joki.