Alan LeMay

Alan LeMay tunnetaan parhaiten John Fordin Etsijöiden alkuperäistarinan kirjoittajana, mutta hänellä oli ollut pitkä ura lännenkirjailijana jo ennen 1954 ilmestynyttä romaania.

Alan LeMay (1889-1964) aloitti kirjoittamisen niin kuin niin monet muutkin pulp-lehtien novelleilla. LeMayn ensimmäinen novelli oli vuonna 1922 Adventure-nimisessä pulp-lehdessä ilmestynyt "Hullabaloo". LeMay kirjoitti muita novelleja tiheään tahtiin muun muassa Western Story Magazineen ja Collier's -lehteen, joka oli enemmänkin laadukas kiiltävälle paperille painettu yleisaikakauslehti. LeMayn ensimmäinen romaani oli 1927 ilmestynyt Painted Ponies. LeMayn varhaisia romaaneja ei pidetä kovin kiinnostavina, ja LeMay-tuntija William Pilkington pitää ainoastaan 1943 ilmestynyttä Useless Cowboy -romaania mielenkiintoisena. Siinä cowboy-tylsimystä luullaan rikolliseksi, ja käsittelytapa on humoristinen. Pilkington toteaakin LeMaysta, että tämä oli kaavamaisten länkkärien kirjoittaja, jolla oli yksi loistava teos. Tämä teos on tietenkin Etsijät vuodelta 1954. Kirja ilmestyi aluksi jatkokertomuksena Saturday Evening Postissa nimellä "The Avenging Texans", sitten kirjana. John Fordin kirjaan perustuva elokuva valmistui 1956. Etsijät on elokuva, josta voi perustellusti sanoa, että se jakaa katsojat kahtia: niihin, joiden mielestä se on mestariteos (kuten tämän kirjoittajan mielestä), ja niihin, joiden mielestä se ei ole yhtä hyvä kuin monet muut Fordin työt. Tärkeän John Ford -kirjan kirjoittaja Lindsay Anderson toteaa, että elokuva on mestariteos, mutta ei kuulu Fordin parhaimpiin. Elokuva on kuitenkin merkittävä monessa suhteessa: se paljastaa sen, miten Ford, aiemmissa elokuvissaan hyvin ristiriidaton ohjaaja, antautuu hänkin 50-luvun Amerikkaa riivanneelle pessimismille ja itse-epäilyille. Etsijät on katkera, kirpeä ja monella tapaa hyvin henkilökohtainen elokuva, ei vähiten kohtauksessa, jossa John Wayne nostaa Natalie Woodin käsivarsilleen, vaikka koko aiemman elokuvan ajan hän on halunnut tappaa tämän, koska nainen on antautunut intiaanin puolisoksi. Mainittu William Pilkington pitää LeMayn romaania kiinnostavana juuri sen takia, että LeMay onnistuu kuvaamaan henkilöidensä psykoseksuaalisia jännitteitä luontevasti, mutta ajatuksia herättävästi. LeMayn kirja on Pilkingtonin mukaan tiukasti ja taloudellisesti kerrottu. LeMayn muut lopputuotannon romaanitkin ansaitsevat maininnan. Unforgiven (1957) toimi hyvänä pohjana John Hustonin elokuvalle ja By Dim and Flaring Lights (1962), tekijänsä viimeinen romaani, on eleginen kertomus lännestä.

Tuottelias käsikirjoittaja
Alan LeMay työskenteli myös Hollywoodissa. Hän oli käsikirjoittaja, mutta myös tuottaja. Hän jopa ohjasi itsekin yhden elokuvan, vuonna 1950 valmistuneen filmin Lännen auringon alla/High Lonesome. Elokuvassa veljekset (Jack Elam ja David Kashner) palaavat melkein kuin tyhjästä kostamaan, John Barrymore Jr. panee vastaan. LeMayn ohjausta ei pidetä kovin hyvänä, mutta tarinaa on sanottu kiinnostavaksi. Suuri osa LeMayn käsikirjoittamista elokuvista on luonnollisesti länkkäreitä, mutta mukaan mahtuu myös draamoja ja historiallisiakin elokuvia, kuten Raoul Walshin Merirosvo Mustaparta/Blackbeard, the Pirate (1953). LeMay aloitti Hollywoodissa työskentelyn jäätyään avioerossa velkaiseksi. LeMayn ensimmäinen valkokangaskrediitti oli 1942 valmistunut Sankarieskadroona/North West Mounted Police. Cecil B. DeMillen ohjaaman elokuvan pääosissa ovat Gary Cooper ja Paulette Goddard. Jälkimmäisen rooli jonkinlaisena vuoriseutujen dominana on herättänyt useissa katsojissa hilpeyttä - DeMillelle tyypillisesti elokuvassa on runsaasti härnäävää erotiikkaa. LeMay oli selvästi DeMillen suosiossa, koska hän kirjoitti tälle muitakin elokuvia, kuten 1944 valmistuneen filmin Kun myrsky raivoaa/Reap the Wild Wind Elokuvassa kuljetaan myrskyssä pitkin Mississippiä. LeMay kirjoitti sittemmin mm. Raoul Walshin Postinryöstäjät/Cheyenne (1947) ja John Sturgesin elokuvan Myrsky yli erämaan/The Walking Hills (1949), mutta 50-luvulle tultaessa hän kirjoitti vain vähäisempien ohjaajien, kuten William Keighleyn ja George Templetonin töitä. LeMay kirjoitti pari Zane Greyn kirjoihin perustuvaa elokuvaa (mm. Joseph Kanen filmin Kapinapäällikkö/Quebec, 1951). Vasta Fordin Etsijät (1959) palautti LeMayn Hollywoodin ykköskastiin. Ilmeisesti hänen terveytensä kuitenkin alkoi tässä vaiheessa jo pettää eikä hän enää tehnyt käsikirjoituksia. Hustonin Leppymättömät/The Unforgiven (1960) jäi viimeiseksi LeMay-sovitukseksi. Elokuvaa ei pidetä Hustonin parhaimpiin kuuluvana, mutta hyvänä lännenelokuvana kuitenkin. Leppymättömät kertoo Burt Lancasterin vaimoa esittävästä Audrey Hepburnista, jota epäillään intiaaniksi. Hepburnista on tosin sanottu, että hän ei juuri muistuta kiowa-intiaania.

Vanhentuneita novelleja
LeMayn pulp- ja muiden lehtien novelleista on äskettäin koottu kirja, joka kyllä todistaa Pilkingtonin väitteen siitä, että LeMay ei ollut useinkaan kovin kiinnostava kirjailija. West of Nowhere -kirjasta huomaa nopeasti sen, että LeMay on vanhentunut kirjailija. Suurin osa novelleista on enemmän tuokiopaloja henkilöiden elämästä ja LeMay koettaa elävöittää niitä huumorilla. Monissa novelleissa seuraillaan vanhaa cowboyta, kun tämä näyttää nuoremmille, miten hommat tehdään. Huumori on vaivaannuttavaa. LeMay ei ollut mikään toimintakirjailija. Kokoelman ensimmäinen tarina "Death Rides the Trionte" (Thrilling Western 1937) on ainoa varsinainen toimintalänkkäri ja siinäkin LeMay käyttää kömpelösti aikanaan suosittua naamioidun kostajan ideaa. Novellissa ei ole jännitettä, kun naamioitu kostaja ei olekaan kukaan aiemmin esitellyistä henkilöistä, vaan tulee lopussa kuin kirkkaalta taivaalta. LeMay kirjoitti novelleja niin pulp- kuin laadukkaammiksi tarkoitettuihin ns. slick-lehtiin, jotka painettiin kiiltävälle paperille. Jännittävää on huomata, että pulp-lehtien, kuten Adventuren, tarinat ovat kömpelömpiä ja niissä LeMay käyttää nykylukijaa vaivaannuttavaa lännenslangia. Pätkä repliikkiä novellista "The Fourth Man" (Adventure 1926): "I got one plan left. I sure ain't honin' to be jiggled into a heavy sweat over twenty miles o' road. I'd druther use brains. (...) Soon's we get that team started down the road, we'll jest forget about them." LeMay kirjoitti novelleja myös Cosmopolitan-lehteen, joka tuolloin oli vielä tavallinen lukemistolehti. Cosmonaisia lehdessä kuitenkin esiteltiin jo tuolloin - LeMayn novellissa "Range Bred" (1933) päähenkilöinä on kaksi nuorta naisrodeoratsastajaa! Kokoelman paras novelli on "Gunfight at Burnt Corral" (Cosmopolitan 1934). Siinä LeMay kertoo kolmiodraaman menevän toimintajuonen sivussa. Novelli on samalla tiivis ja jännittävä ja sen loppu jää mukavalla tavalla auki. Tarina on hyvä osoitus siitä, miten vanhoissa lehdissä länkkärien perustarinat osattiin kertoa napakasti.

Juri Nummelin