Kirjoita tähän hakemasi!

Ajankohtaista

Åbo Akademin säätiö tukee Åbo Akademin huippututkimusta 15 miljoonalla eurolla

Åbo Akademin säätiö on päättänyt tukea Åbo Akademin huippututkimusta 15 miljoonalla eurolla. Tutkimusrahoitus on säätiön 100-vuotislahja juhlavuottaan viettävälle yliopistolle ja jakaantuu seuraavalle kymmenelle vuodelle. Sen lisäksi säätiö myöntää kymmenen vuoden ajan 20 000 euroa vuodessa matka-avustuksina opetushenkilökunnan opintovierailuihin pohjoismaisiin yliopistoihin.

Åbo Akademi täyttää tänä vuonna 100 vuotta ja sen kunniaksi Åbo Akademin säätiön valtuuskunta on päättänyt jatkaa huippuyksiköiden rahoitusta 1,5 miljoonalla eurolla vuodessa kymmenen vuoden ajan vuosina 2019-2028. Ensimmäiset uudet huippuyksiköt aloittavat työnsä 1.3.2019 ja rahoitusta koordinoi Åbo Akademin säätiön tutkimuslaitos.

Jatkoa 90-vuotislahjalle

Åbo Akademin täyttäessä 90 vuotta vuonna 2008 Åbo Akademin säätiö lahjoitti miljoona euroa vuodessa kymmenen vuoden ajan huippututkimusyksiköille. Nykyiset neljä huippuyksikköä (psykologian Brain Train, joka keskittyy muistin harjoittamiseen, YARG – nuoret ja uskonto globaalista näkökulmasta, metsän biomassan jalostustavat tulevaisuudessa sekä FUNMAT – funktionaaliset materiaalit solujen säätelemiseksi) päättävät toimintansa tänä vuonna. Yksiköt ovat menestyneet hyvin ja ovat myös saaneet kansainvälistä huomiota. Nykyiset huippuyksiköt ovat valikoituneet kahden hakukierroksen jälkeen kansainvälisen paneelin arvioinnin perusteella.

Åbo Akademin säätiön toimitusjohtaja Lasse Svens sanoo, että säätiön panostus sisäisiin huippuyksiköihin on tuottanut niin hyvää tulosta, että sitä halutaan jatkaa.

– Tämä on ollut strateginen sijoitus meille. Se on nostanut Åbo Akademin tutkimustasoa ja mahdollistanut huippututkimusta. Aikaisempien huippuyksikköjen menestys kannustaa meitä kanavoimaan tukemme vastaavalla tavalla jatkossakin.

Säätiölle on tärkeää, että sen toiminnalla on vaikuttavuutta.

– Panostuksemme Åbo Akademin sisäisiin huippuyksiköihin tukee tätä tavoitetta, Svens sanoo.

Matka-avustuksia opetushenkilökunnalle

Kansleri Ulrika Wolf-Knutsin ehdotuksesta Åbo Akademin säätiön valtuuskunta on myös päättänyt myöntää kymmenen vuoden ajan vuosittain 20 000 euron arvosta matka-avustuksia Åbo Akademin opetushenkilökunnalle. Pääsääntöisesti opetustyötä työkseen tekevät voivat hakea matka-avustusta tutustuakseen toiseen pohjoismaiseen yliopistoon. Tavoite on antaa ÅA:n opetushenkilökunnalle mahdollisuuksia tutustua digitaliseen opetukseen ja isäntäyliopiston opetuspedagogiikkaan sekä verkostoitumalla saada uutta tietoa omaan opetustyöhön.

Lisätietoja:
Lasse Svens, toimitusjohtaja, Åbo Akademin säätiö,
puh. 050 056 2945