19.6.2025
Kotkan edustan Haapasaari on vaiherikkaan historiansa aikana kokenut paljon – ja ollut pienestä koostaan huolimatta jopa eräänlainen sivistyksen ja uusien vaikutteiden kehto. Elinkeinorakenteen muutoksesta huolimatta vilisee Haapasaari elämää nykyisinkin, varsinkin kesäaikaan. Tietokirjailija Ulla-Maija Sievinen kirjoittaa saaren monista vaiheista.
Seprakaupasta ja merenkulkijoilta tulvi uusia vaikutteita ulappasaarelle. Saarelaisten tiedonjano oli suuri. Ulapan keskellä eläneet haapasaarelaiset ovat historian saatossa saaneet maailmalta paljon virikkeitä ja kulttuurin tuulahduksia. Kiinnostus kaikkea uutta kohtaan on ollut suurta.
Tiettävästi jo 1200-luvulta saakka Suomenlahden saarilta ja rantamilta on käyty seprakauppaa Viroon. Sepra on vanha balttilaisperäinen lainasana, joka tarkoittaa ystävää tai hyvää tuttua (vrt. viron sõber ‘ystävä’). Viroon vietiin suolakalaa eli silakkaa, ja vastineeksi saatiin pääasiassa viljaa. Kotisaareen tuotiin paitsi ruokaa myös esimerkiksi ruokaohjeita sekä uutta kasvatettavaa puutarhaan: marjapensaita, omenapuita, kirsikkapuita ja kriikunapuita. Lampaanlihan lisäksi saattoi haapasaarelaisilla olla tuomisinaan muutama elävä lammas tai sika. Näin ruokakulttuuri monipuolistui.
Virosta tuli ideoita ja tarpeita käsitöihinkin. Käsityön taitajia ilahduttivat erityisesti hyvät lampaan- tai härännahat, joista valmistettiin saappaita ja rukkasia. Naisväelle tuotiin tuliaisiksi neuletöitä, ompeluksia, pitsejä, huiveja, kankaita ja koruja. Kodeissa syntyi taas uudenlaisia kauniita ja lämpimiä vaatteita ja asusteita. Tuliaisina oli myös tietysti loputon määrä uutisia, tarinoita, lauluja ja seprojen juoruja. Monet iltapuhteet kuluivat niitä kuunnellen. Monet uudet ideat ja virikkeet saivat alkunsa näistä illoista, ja asioita opittiin tekemään uudella tavalla.
Lapset odottivat kotona Virosta palaavia vanhempiaan. He toivoivat, että kotimatka sujuisi nopeasti ja että he pääsisivät maistelemaan rinkeleitä ja muita herkkuja. Matkalaisetkin yrittivät edistää matkantekoa vaikkapa niin, että joku mukana olevista etsi kirpun itsestään ja heitti sen peräpuolelta mereen.
Saaren merenkulkijat näkivät jo 1800-luvun alkuvuosikymmeninä purjehdusmatkoillaan elämää eurooppalaisissa kaupungeissa. Vuosisadan lopulla alkoi rahdin kuljetus Pietarin lisäksi Tallinnaan, Narvaan ja Riikaan. Seilaus Englantiin oli alkanut 1860-luvulla, ja sitä kesti 1880-luvun lopulle asti. Haapasaarelaiset nuoret miehet mielivät päästä kaukomaille. Haapasaarelaisia oli myös näiden kauas kulkevien kauppalaivojen päällystössä.
1800-luvulla käytiin esimerkiksi Lyypekissä, Kööpenhaminassa, Barcelonassa, Amsterdamissa, Marseille’ssa, Välimeren rannan Aleksandriassa ja Lontoossa. Matkoilla nähtiin suuria satamia, upeita kirkkoja, kahviloita, ravintoloita, kauppoja eksoottisine hedelmineen ja tuotteineen. He kuulivat uusia kieliä, aistivat etelän lämpöä ja näkivät ihmisiä, joiden elämä oli aivan toisenlaista kuin elämä Haapasaarella. Palattuaan kotiin he jakoivat näkemänsä ja kokemansa muiden saarelaisten kesken, ja jälleen Haapasaaren ihmisten tietoisuus suuresta maailmasta avartui.
Haapasaaren kirkko vihittiin käyttöön vuonna 1858. Kotkan Sanomat kertoi 11.7.1901 tärkeästä tapahtumasta, itse piispan vierailusta Haapasaarella: ”Hra piispaa miellytti erittäin saaren sievä kirkko ja sen reippaat asukkaat ja hän lausui ilonsa siitä, että saarelaisilla on oma kirkkonsa ja sitä ahkerasti käyttävät, vaikkei heillä pappia olekaan.”
Oli merkittävä tapaus, kun saareen saatiin vuonna 1912 oma pappi Lauri Haapaniemi, joka toimi myös opettajana ja valokuvasi taitavasti saaren elämää. Papin rouvallakin oli tärkeä merkitys yhteisössä. Sairaustapauksenkin sattuessa hän osasi antaa ensiapua, joka monesti oli saarelaiselle ainoa pelastus. Pappiloista levisivät myös uudet vaikutteet saarelaiskoteihin.
Vuosilta 1828–47 Haapasaaressa säilyneistä perunkirjoista voi päätellä, että hyvin monessa kodissa oli jo kirjallisuutta. Virsikirjojen lisäksi oli postilloja ja rukouskirjoja. Kodeissa järjestetyt hartaushetket saivat ihmiset hankkimaan omia kirjoja. Yrjö Kaukiaisen mukaan tämä painetun sanan ensimmäinen aalto oli nimenomaan saaristoa koskenut ilmiö. Mantereen kylissä, takamaista puhumattakaan, hartauskirjallisuutta oli huomattavasti vähemmän.
Haapasaarelaiset ovat siis olleet kiinnostuneita lukemisesta ja oppimisesta. Piispantarkastuksen pöytäkirjoista selviää, että haapasaarelaiset ovat saaneet jo vuodesta 1725 kiittäviä lausuntoja kansanopetuksen tilasta. Lukkari oli 1800-luvun loppupuolelle saakka ainoa opettaja, joten kodin tehtävänä oli opettaa lapset lukemaan ja tuntemaan kristinoppia. Muutoin rangaistuksena oli ruplan suuruinen sakko. Aluksi oli pitäjänkoulu, sitten kiertokoulu. Vuonna 1889 tehtiin päätös koulun rakentamisesta kotisaareen.
Haapasaari kuului tuolloin Kymin kuntaan, eikä kunnassa saarikoulun rakentamista pidetty tärkeänä. Saarelaiset saivat määrärahan koulua varten Hänen Keisarilliselta Majesteetiltaan, mutta saatu summa ei ollut riittävä. Saarelaiset alkoivat siis kerätä itse rahaa. He myivät arpoja kouluhankkeen tueksi aina Virossa asti. Voitot olivat komeita, kotitekoisia ja virolaisten kovasti arvostamia saarelaissaappaita, joiden varret oli tehty hylkeennahasta. Tukea kouluhankkeelle saatiin kotkalaisilta sahoilta.
Haapasaaressa oli tuohon aikaan noin 300 asukasta, lapset ja vanhukset mukaan luettuina. Aikuisten päivät täyttyivät työstä. Miehet kalastivat ja veistivät jahteja ja kaljaaseja. Näiden töiden ohella he saivat rakennettua koulun, joka valmistui syksyllä 1890. Kotkan Sanomat kertoi koulun vihkiäisistä näin: ”Ihmetellä täytyy, kuinka kauas meren saareen on opin ja sivistyksen halu saanut niin tukevan jalansijan.”
Suomen koko saariston ensimmäinen oppikurssi alkoi Haapasaarella. Päivälehti kertoi tästä 5.11.1892: ”Opetusta annetaan suomen, ruotsin ja venäjän kielissä, laskennossa ja kaksinkertaisessa kirjanpidossa, esitelmiä pidetään uskonnossa, fysiikassa, Suomen ja yleishistoriassa sekä valtiotalousopissa.” Oppikurssille ilmoittautui 40 varsinaista oppilasta, mutta luennot kiinnostivat Haapasaaren kyläkunnassa laajemminkin: ”Yksin harmaapäiset ukotkin haluavat nyt tyydyttää sitä tiedon haluaan, johonka heillä ei nuoruudessa ollut tilaisuutta.”
Kantakirjasto perustettiin 1800–1900-lukujen taitteessa saarelaisten voimin tarjoamaan lukemista vapaa-ajalle. Kevyemmän, viihteellisen kulttuurin harrastusta ei Haapasaaressa aina katsottu hyvällä. Tanssilla oli monien mielestä paheksuttava leima, eikä tanssijoille annettu tiloja. Haapasaarella oli kuitenkin tanssihaluisia ihmisiä, ja heitä harmitti kovasti tanssipaikan puute.
Kotkan Sanomat 30.4.1892 otti kantaa heitä säälien: ”Kovat ajat ovat tätä nykyä Haapasaaren tanssin harrastajilla. Yksi ainoa henkilö, nimittäin Topias Tuomala, on huonettansa antanut niin sanottuihin kyläntansseihin, ja kun hänenkään huoneessaan ei ole edes muuria, niin voi arvata, ettei ole herttaisia hetkiä, varsinkaan talviseen aikaan, jolloin on 20 astetta kylmää.”
Yhdistystoiminta oli saarella vilkasta. Kaikki viikon illat saattoivat olla varattuja, koska lauantaina oli tietysti saunailta. Saarelaiset luettelivat vapaa-ajanharrastuksiaan: ”Sunnuntaina Nuorisoseura, maanantaina Marttaseura, tiistaina Merimiesseura, keskiviikkona Lähetysseura, torstaina Lotat, perjantaina voimisteluseura ja lauantaina (leikillisesti) ”saunaseura”. Merimiesseura oli merimieslähetyksen ompeluseura ja Lähetysseura taas pakanalähetyksen ompeluseura.
Uusia ideoita ruoanlaittoon, kodinhoitoon, käsitöihin ja moniin muihin askareisiin haapasaarelaisnaiset saivat Haapasaaren Marttayhdistykseltä jo vuodesta 1906 lähtien. Kursseilla opastettiin mm. ruokien valmistamista juureksista, vihanneksista ja marjoista sekä säilömistä aina vuoteen 1939 asti.
Haapasaaren Nuorisoseura perustettiin 14.1.1900, ja silloin jäseniä oli yli 80. Sanomalehti Etelä-Suomi kertoi 25.7.1916 seuran talolla järjestetyistä kesäjuhlista, joihin saapui väkeä lähisaarilta ja Kotkasta asti: ”Juhlapaikka oli köynnöksillä koristeltu. Kun oli yhteisesti laulettu, piti pastori Lauri Haapaniemi henkevän puheen nuorison elämänhalusta ja mielen puhtaudesta. Neiti Emma Yrjölä lausui taidolla kaksi kaunista runoa. Laulun jälkeen piti toimittaja Heikki Lehmus puheen nuorisoseuratyön tarkoituksesta. Ohjelman jälkeen alkoivat kilpailut soudussa, ampumisessa ja nuolenheitossa, ja nuoret leikkivät, karkeloivat ja nauttivat toimeliaiden emäntien antimia.” Haapasaarelaisten oli saamiensa kiitosten jälkeen mukava taas jatkaa kesän viettoa ja suunnitella, mitä seuraavaksi tapahtuisi.
Haapasaaren viehättävillä kesäisillä kujilla voi edelleen hengittää menneiden aikojen tuulahduksia. Saaressa on paljon vanhoja sukutaloja, joissa asutaan edelleen. Vakituisia asukkaita on vain vähän, mutta kesäisin väkimäärä nousee yli kolmeensataan. Monet kesäasukkaista palaavat juurilleen. Haapasaaren Osuuskauppa, Suomen pienin itsenäinen osuuskauppa, on saarelaisille tärkeä. Siellä tehdään ostoksia ja vaihdetaan kuulumiset. Kauppa palvelee asiakkaita ympäri vuoden, talvisaikaan neljänä päivänä viikossa ja kesäaikana joka päivä.
Haapasaari-seura järjestää yhteisiä juhlia seuran jäsenille ja saarelaisille. Perinteiset Puikkaripäivät vietetään heinäkuussa juhlallisine lipunnostoineen, soutukilpailuineen ja illanviettoineen. Haapasaari-seura isännöi Kotkan kaupungin omistamaa Haapasaaren koulua, jossa kesäisin järjestetään taidenäyttely. Siellä pidetään myös perhejuhlia, esimerkiksi kesähäitä. Koulun yhteydessä on kirjasto.
Haapasaarta ympäröi Haapasaaristo, johon kuuluu lukuisia saaria ja luotoja, muiden muassa Vanhankylänmaa, jossa sijaitsee hautausmaa. Asuttuja saaria on pääsaaren lisäksi useita. Ilman omaa venettäkin Haapasaareen on helppo tulla, sillä sinne kulkee ympärivuotinen valtion ylläpitämänä yhteysalusliikenne.
Kesällä 2022 vietettiin saaressa juhlaa sen kunniaksi, että luotsit ostivat Haapasaariston 180 vuotta sitten. Samalla julkistettiin Haapasaari 100 vuotta -juhlakirja, jota on saatavissa Haapasaaren Osuuskaupasta ja Kotkasta Merikeskus Vellamosta.
Artikkelin kirjoittaja Ulla-Maija Sievinen on kotkalainen tietokirjailija ja vapaa toimittaja. Hän on kirjoittanut useita mereen ja ulkosaaristoon liittyviä kirjoja, kuten viime kesänä ilmestynyt uusin teos Haapasaari 180 vuotta.
Artikkeli on julkaistu ruotsiksi Tidskirften Skärgård -aikakauslehdessä 4/2022.
Lisää aikakauslehden artikkeleita.