Ruudinsavun klassikkoelokuva: Rautahepo (The Iron Horse, 1924)

"Drill, ye terriers, drill –"

William Fox hyppäsi mukaan ison budjetin westernien junaan elokuvalla Rautahepo (The Iron Horse) vuonna 1924. Ohjaajaksi valittiin kolmikymppinen John Ford, joka oli juuri vakiinnuttanut taiteilijanimensä ja asemansa elokuvantekijänä. Kuvauksissa Ford saattoi hakea inspiraatiota isänsä serkun Mike Connollyn kokemuksista: "Mike-setä" oli ainakin oman kertomansa mukaan ollut rakentamassa rautatietä mantereen poikki.
Rautahepo on eeppinen suurteos, joka pyrkii kertomaan Lännen tarinan kokonaan yhden elokuvan puitteissa. Mukana ovat paitsi rautatien rakentaminen myös uudisasukkaiden eteneminen kohti länttä, Buffalo Bill metsästämässä biisoneita, taistelut intiaaneja vastaan ja suuri karjanajo. Kapakkatappeluakaan ei ole unohdettu, ja koomisena väliepisodina toimii hammaslääkärissä käynti.
Kaiken tämän lisäksi Rautahepo on elokuva siirtolaisuudesta: työläiset ovat irlantilaisia, italialaisia ja kiinalaisia, jotka 1920-luvun republikaanisen ajattelun mukaan esitetään puhaltamassa yhteen hiileen erimielisyyksistään huolimatta. Vaikka irlantilaisia pidettiin aikoinaan yhtä ulkopuolisina kuin italialaisiakin, lohkaisee heidän pääklovninsa Casey (Fordin vakiokasvo J. Farrell MacDonald): "There's no gettin on with these furriners – I knocked five of thim down – an' even then they wouldn't work." Myöhemmät sukupolvet olisivat saattaneet korostaa työläisten tukalaa asemaa suuryhtiön palveluksessa, mutta Fordin elokuvassa konnuus tulee ulkopuolelta.
Ford ja kuvaaja George Schneiderman kuvasivat elokuvan Nevadassa alkuvuonna 1924. Lumentulo oli viivästyttää ulkokuvauksia, mutta Schneiderman huomautti Fordille, että "rautatietä rakennettaessa satoi varmaan myös lunta – miksemme me voisi kuvata?". Kaikesta huolimatta Rautahepo valmistui myöhässä ja ylitti budjettinsa reilusti. Ford muisteli myöhemmin: "Rahaa kului enemmän ja enemmän. Jos Fox olisi tiennyt näin käyvän, emme olisi saaneet tehdä koko elokuvaa". Ford mahdollisesti liioitteli: Foxin tarkoituksena oli alun alkaenkin tehdä suurisuuntainen länkkäri edellisen vuoden kassamagneetin The Covered Wagon tyyliin.
Kahdeksankymmentä vuotta valmistumisensa jälkeen elokuva vaikuttaa sekamelskalta, jossa komeat kohtaukset vuorottelevat ylilyöntien kanssa. Vastakkain asettuvat etenkin ohut tarina kehnohkoine päänäyttelijöineen (George O'Brien, Madge Bellamy) ja vetävät toimintajaksot upeine ulkokuvineen. Ristivetoa aiheuttaa myös elokuvassa ensi kertaa pinnalle nouseva, Fordin usein shakespearelaiseksi sanottu tapa vuorotella farssia ja tragediaa.
Rautahepo on Abraham Lincolnille omistettu aikuisten satu, jonka väitettiin aikoinaan olevan "tarkka ja jokaiselta yksityiskohdaltaan uskollinen kuvaus rautatien rakentamisesta". Parhaimmissa kuvissa elokuva saavuttaakin lähes dokumentaarisen vivahteen – erityisesti mieleen jää veturin rahtaaminen ylös lumista vuorenrinnettä. New Yorkin ensi-illasta raportoitiin osuvasti: "Harmaahapsiset miehet itkivät, eivät niinkään tarinan vuoksi, vaan nähdessään miesten työskentelevän ja kiskojen etenevän."

Anssi Hynynen