Charles Bronson kuollut

Toiminta- ja lännenelokuvista tuttu kivikasvo Charles Bronson kuoli 81-vuotiaana 30. elokuuta Los Angelesissa. Kuolinsyyksi ilmoitettiin keuhkokuume.

Bronson syntyi liettualaiseen suurperheeseen Pennsylvaniassa 3. marraskuuta 1921. Osallistuttuaan toiseen maailmansotaan hän aloitti näyttelemisen teatterissa Philadelphiassa, josta hän siirtyi nopeasti Hollywoodiin. Hänen ensimmäinen elokuvansa oli - yhdessä Lee Marvinin kanssa - Henry Hathawayn Laivaston nerot.

1950-luvulla Bronson esiintyi monissa lännentarinoissa sekä valkokankaalla että televisiossa. Muistettavimmat elokuvista olivat Robert Aldrichin Vera Cruz (jossa Bronson esiintyi vielä nimellä Buchinsky) ja Delmer Davesin Peloton mies (jossa hän oli vaihtanut nimekseen Bronson). Yleensä hän esitti konnaa tai intiaania, mutta Pelottomassa miehessä hän oli mainiossa sivuroolissa Glenn Fordin ystävänä - elokuvasta enemmän "Ruudinsavun klassikkoelokuva" -palstalla. Televisiossa hänet nähtiin lukuisissa lännensarjoissa, joista tärkeimpiä olivat Roy Rogers Show, Gunsmoke sekä Have Gun, Will Travel. 1960-luvulla Bronson esiintyi muun muassa TV-sarjoissa Colt .45, Bonanza, Virginialainen ja Rawhide.

Bronson nousi uuteen palkkaluokkaan John Sturgesin 7 rohkeaa miestä -elokuvan suosion myötä. Hän kieltäytyi pääroolista Sergio Leonen italowesternissä Kourallinen dollareita ja Everstin roolista Leonen seuraavassa elokuvassa Vain muutaman dollarin tähden (kuten tunnettua, osat menivät Clint Eastwoodille ja Lee van Cleefille). Leone ei lannistunut, vaan tarjosi "Ruman" roolia Hyvissä, pahoissa ja rumissa Bronsonille. Nyt tämä olisi jo suostunut, mutta elokuvaa kuvattiin samaan aikaan kuin Aldrichin Likaista tusinaa, johon Bronson oli jo allekirjoittanut sopimuksen.

Neljäs kerta toden sanoi, ja Bronson teki muistettavimman elokuvaroolinsa puoliverisenä kostajana Leonen lännenoopperassa Huuliharppukostaja. Vielä Huuliharppukostajan jälkeenkin hän esiintyi muutamissa lännenelokuvissa, mutta oli etenkin amerikkalaiselle yleisölle tutumpi oman käden oikeuden puolustajana elokuvassa Väkivallan vihollinen ja sen jatko-osat. Parasta, mitä Bronson teki vanhoilla päivillään näyttelijänä oli Sean Pennin ohjaus Indian Runner.

Bronsonin väkivaltainen imago valkokankaalla oli täysin vastoin hänen elämäänsä kulissien takana, hän oli kotona viihtyvä, rauhallinen seitsemän lapsen isä.

Charles Bronsonin lännenelokuvat
André de Toth: Takaa-ajo halki Lännen (Riding Shotgun, 1954)
Robert Aldrich: Viimeinen apaashi (Apache, 1954)
Delmer Daves: Sotarummut (Drum Beat, 1954)
Robert Aldrich: Vera Cruz (Vera Cruz, 1954)
Delmer Daves: Peloton mies (Jubal, 1956)
Samuel Fuller: Viimeinen laukaus (Run of the Arrow, 1957)
Gene Fowler, Jr.: Showdown at Boot Hill, 1958
John Sturges: Seitsemän rohkeaa miestä (The Magnificent Seven, 1960)
Joseph M. Newman: Sotarumpujen kumina (A Thunder of Drums, 1961)
Richard Thorpe: Neljä Teksasista (Four for Texas, 1964)
Henri Verneuil: San Sebastianin tykit (La Bataille de San Sebastian, 1968)
Buzz Kulik: Pancho Villa ratsastaa jälleen (Villa Rides, 1968)
Sergio Leone: Huuliharppukostaja (C'era una volta il ouest, 1968)
Michael Winner: Chaton maa (Chato's Land, 1971)
Terence Young: Verenpunainen aurinko (Soleil rouge, 1972)
Duilio Coletti/John Sturges: Valdez - puoliverinen (Valdez il mezzosangue, 1973)
Tom Gries: Särkyneen sydämen sola (Breakheart Pass, 1976)
Frank D. Gilroy: Keskipäivästä kolmeen (From Noon Till Three, 1976)
J. Lee Thompson: Verenpunainen preeria (The White Buffalo, 1976)
Peter R. Hunt: Kuoleman ajojahti (The Death Hunt, 1981)

Anssi Hynynen